keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Oli aika, jolloin maalaustaidetta kutsuttiin äänettömäksi runoudeksi ja runoutta vastaavasti näkymättömäksi maalaustaiteeksi. Tästä ja monesta muusta asiasta muistuttaa postissa tänään tullut teos Pattern Poetry, alaotsikkonsa mukaan "opas tuntemattomaan kirjallisuuteen" (1987). Tekijä on muun muassa Fluxuksen perustaja ja monialainen runollinen kyky Dick Higgins. Kirjan nimi on heti kiinnostava. Teos siis keskittyy visuaalisen runouden yhteen alalajiin eli kuviorunouteen. Jos kirjoittamasi runo on puun tai jonkun muun tunnistettavan olion muotoinen, sitä käy nimittäminen kuviorunoksi. Sopii kysyä, onko suorakaiteen muotoa noudattava proosarunokin tulkittavissa sellaiseksi. Näitä on tehty iät ja ajat, siellä sun täällä, Higgins muistuttaa. Niin meilläkin. Yksi tekijöistä on muuan Mr. Eino Ruutsalo of Helsinki, Finland, kuten Higgins kiitoksissaan toteaa. Määrittelyn vaikeudet ovat runsaat. Otetaan esimerkiksi niin sanottu Faistoksen kiekko ajanjaksolta 1800–1625 eaa. Voimmeko kutsua kiekkoon raapustettua kuviota runoudeksi, vaikka emme osaa tulkita sen sisältämää kirjoitusta? Higginsin mielestä jotakuinkin varmasti voimme. Asialliset viestit kirjoitetaan suoraviivaisen proosan muottiin, eikä liikekirjeitä laadita spiraalinmuotoiseksi kuvioksi, Higgins päättelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti