Näytetään tekstit, joissa on tunniste laskokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laskokset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. syyskuuta 2019

Ihmisen yhteys aineeseen on enemmän kokemus kuin ajattelua. Tämä kokemus on subjektiivinen, mutta sille on vaikea keksiä vastaväitettä. Tunteen intensiivisyys kuuluu tekstin rytmissä kautta teoksen.
Miten hyvä olla maan laskoksessa.
Syvässä solassa joen kanssa.
Olla maan sisällä luolassa tai kurussa.
Päästä lähemmäksi tai syvemmälle
ja katsoa jalkojen juurelta vuorta.
Päästä vuoren helmoihin. Päästä puiden aliseen veteen.
Päästä kulkemaan uomaa jonka suu on kätkössä.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Sydämeni ei ole täällä, Haasjoki kirjoittaa toisaalla. Seuraa jälleen siirtymä eläimiin. Kokemuksessa ovat toistuvasti mukana maa ja sen uumenet, povi, laskokset:
Sydämeni on ylämailla. Se on vihreiden kukkuloiden sisällä, niiden villaisten vaatteiden alla laskoksessa. Se on jossain syvänvihreän kukkulajonon povessa ja siellä kulkee harjanteen sisällä.
Sydämeni on ylämaassa, maan sisässä ja sykkii sieltä. Se kulkee siellä ja etsii villiä peuraa, villiä kaurista ja wapitia, sarvipäätä, antilooppia, laumassa kulkevaa eläintä jonka nenän kärki on musta. Sydämeni ei ole täällä. Sillä on niin monta paikkaa ettei se osu tähän, sydämeni on ylämailla. Se kulkee niin maan sisällä kuin sen päällä, maa sitä ympäröi.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Joskus runous on parhaimmillaan, kun kirjoitetun merkityksestä ei ole pienintäkään epäilystä. Maria Matinmikko:
Ajattelen tuhoutuneita sivilisaatioita. Ajattelen hautautuneita maailmoita ja kansoja, jotka kuitenkin elävät kerroksina maaperässä ja mentaalihistorioissa. Ajattelen täysin toisenlaisia tapoja valmistaa aterioita, parantaa haavoja, rakentaa asumuksia ja kojeita. Ajattelen täysin toisenlaisia tapoja olla ihmissuhteessa, merkitä muistiin aikaa, kommunikoida eläinten kanssa. Ajattelen toisenlaisia tapoja kasvattaa itseymmärrystä, toisenlaisia käsityksiä kuolemasta ja syntymästä. Ajattelen valtaa ja kontrollia. Ajattelen suuruudenhulluja psykopaattihallitsijoita, omistussuhteita, voitontavoittelua, tapoja tuottaa energiaa. Ajattelen kieltä ja tapoja nimetä asioita. Ajattelen, että jokainen paikka on kolkka.
Tästä seuraa:
Tarkkailen valkoisen laahusmekkoni laskostettua liikettä kuin harmaankermanvalkeaa kissaa tuulessa. Istun rannalla lehmusten alla ja ilmoittauduin seremoniaan.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Taide ja kirjallisuus vaativat toteutuakseen, että sitä esitetään tai julkaistaan. Taiteilijat ilmaisevat ja tekevät näkyväksi. Näin menee oletus, mutta toisinkin voi olla. Maalarit pohjustavat töitään maalikerroksilla, jotka pinnallisesti katsoen jäävät näkymättömiin, mutta vaikuttavat lopullisen teoksen värisävyihin. Abstrahointi merkitsee poistamiseen perustuvaa pelkistämistä. Runoilijat kirjoittavat teoksiinsa ”tyhjää”, ovat tehneet niin ainakin Mallarmésta lähtien. Tekstin kudoksessa on ainakin osittain kätkössä monenlaisia loimilankoja. Rytmi, mitta ja riimi eivät näy, mutta kuuluvat ja tuntuvat. Huomionarvoinen poikkeus on erityisesti klassisessa kuvanveistossa ja maalaustaiteessa käytetty draperia, jossa varsinaista aihetta peittävästä kankaasta ja sen laskoksista on tullut teoksen pääsisältö. Moni sanoo voivansa katsella näitä kankaalle maalattuja kankaita tuntikausien ajan.