Niskalan teokset ilmestyivät 1978 ja 1979, keskelle kiihkeintä punk-henkistä Itse Tehtyä Elämää à la Pasi ”Sleeping” Myllymäki. Valtarakenteille haistetteleva rujo lo-fi näkyi ja kuului musiikissa ja pienlehdistössä, mutta mitään siitä ei valunut Uudenmaankadulle tai Bulevardi 12:een. Roo Ketveliä saatiin odottaa kymmenkunta vuotta. Tämä oli kapinaa ”suurkustantamoiden ja kulttuurinhallitsijoiden roskavalheikkoa vastaan”. Julkaisemisen tavat ja tuotantovälineet otettiin omaan haltuun. Digiajan ihmeet olivat vielä edessä, mutta kirjoitus- ja monistuskoneen ominaisuuksista otettiin kaikki irti iloisesti leikaten ja liimaten. Välineet kävivät viestistä. Se, miten runo leiskautui sivulle oli yhtä tärkeää kuin se, mitä siinä sanoilla sanottiin.

Isot voimat ovat jälleen liikkeellä. Kuinka ollakaan, teoksen toinen runo on nimeltään ”Ären meerellä”. Teksti, jossa ”[k]irjailijat lymysivät / lokkien kanssa kilpaa / merkitsemässä Historiaa / muistiin”, sisältää leikillisen keinon lisäksi historiallisen viittauksen sissipäällikkö Tapani Löfvingiin mutta myös monenmoista kielen ja ilmaisun konkretiaa:

Pisteet seurasivat toisiaan kuin
etsivätoimiston vakoojat tai
kunniatuntoiset miliisit näin: . . .
Siniset rääkiöt puhaltelivat ohi
mielettöminä livahdustuulina ja
yääÄÄÄhh . . . ÖIKyööh . . .
myrskysi silmille merenkurkusta
Mekin oksensimme muiden mukana

Mutta yllätykset eivät lopu tähän. Teoksen neljänneksi viimeinen runo on nimeltään ”Lyriikasta”. Runo alkaa:

Runo on kuin lyyra


Ja minähän soitan sillä
(plink bloung)

        Nng
          (kielen vastalause, vihainen:
                se katkesi!)

Niinpä niin. Nng. Tuttuakin tutumpi äng-äänne, nyt niskalalaisittain ilmaistuna. Onko tässä esimerkki ei ainoastaan oulipolaisesta sananmuunnoksesta vaan ennakoivasta plagioinnista? Oli miten oli, Niskala ja Blomberg ovat kalastelleet samoilla apajilla kaikessa hiljaisuudessa välissään neljä vuosikymmentä.

Sattuma puuttuu peliin. Ystävä näyttää kahvilassa ohutta vihkosta nimeltä Jalkahikiorkgideat. Nopeasti selaten kyseessä on Torniossa 1978 painettu omakustanne, runoteos, joka sisältää myös visuaalis-konkreettisia elementtejä. Asiat alkavat teoksen nimestä (johon tosiaan sisältyy yllättävä ylimääräinen g-kirjain) ja jatkuvat nimiösivulla. Heti alkuun saamme tietää, että teoksen on ”kirjoittanut, kuvittanut&kustantanut mutta, vastoin uumoiluja, ei latonut” tekijä nimeltä Matti Niskala. Teoksen nimi ilmaistaan poikkeavasti tavuttaen: JALKAH- / IKI- / OR- / KG- / IDEAT. Otsikkoa seuraa ohjeistava täsmennys: ( tavuja & kirjaimia voi lisätä tai poistaa ). Ja vielä senkin jälkeen:

Mikäli tämä gonorukoelma,
  henkisen Ana R. Kismin viihderistiside,
    (n. joka 5500. suomalaiselle)
      jonkun SIAN mielestä
        on surkeata lyriikkaa,
          laskettakoon koko oheinen opus
            siinä tapauksessa
              ylevän ikimuistoiseksi
                proosaksi. 

Kaikista normeista piittaamaton, röyhkeän anarkistinen gonorukoelma, jota on kaikesta päättäen painettu 1000 kappaletta? Montakohan niitä on edelleen liikkeellä, tämän helsinkiläisestä Sofian antikvariaatista löytyneen kappaleen lisäksi? Niskalan runoilijanura jäi ainakin julkaisujen perusteella lyhyeksi. Seuraavana vuonna ilmestyi hiukan arveluttavasti nimetty omakustanne Welmuja walheita rakkauvesta eli HUH HAH HEI ja emännän päätä seinään. Toisinkin olisi voinut käydä. Esikoisen takasivulta löytyy Kari Aronpuron testimoniaali: ”Matti Niskala luo koneellaan mielenkiintoisia semanttisia tasoja, joista ei voi olla myönteisesti kiinnostumatta.” Ilpo Tiihonen julisti Niskalan ”tarpeelliseksi reuhaajaksi” arvioidessaan hänen molemmat kirjansa Nuoren Voiman palstoilla: ”Pliseerattu kieli on Niskalan maalitaulu. Säpinää syntyy, hurrikaani on värvätty kirjastoluokituksen ekspertiksi.”