Avaan Veli-Matti Huhdan elokuvaesseistä koostuvan teoksen Rahat ja henki (2019). Esiin kääntyy sattumoisin Matti Kassilan klassikkoelokuvaa Elokuu (1956) käsittelevä teksti. Käy ilmi, että Huhta katselee elokuvaa — jonka tarina sijoittuu järvi-Suomeen, kanavan varrelle — Gaston Bachelardin avustuksella, erityisesti teoksen Vesi ja unet kautta. Huhta kirjoittaa:


Bachelard kysyy miten, minkälaisilla mekanismeilla, vesi tuottaa ihmisen mieleen kuvia, jotka sitten siirtyvät taiteeseen. Vesi on ”olennainen kohtalo, joka alinomaa muutaa hänen [ihmisen] olemassaolonsa substanssia; Bachelardin metapoetiikassa vedestä ”tulee kuvien tukikohta”.


”Ihmisellä on syvällä itsessään sama virtaamisen kohtalo kuin vedellä”, Huhta jatkaa filosofin siteeraamista. Hetken päästä kirjoittajan mieleen tulee säe Pentti Saarikoskelta:
 On kuin järvi ajattelisi.

Veli-Matti Huhta arvioi samaisessa lehdessä Kari Aronpuron uuden Pound-suomennoksen. Arvio päättyy:

Tuntuu siltä, että Pisan cantot on ch’i-lin, kiinalainen tarueläin, jolla on ”hirven ruho, härän häntä, hevosen kaviot, yksi pulska sarvi, kirjava harja ja keltainen mahanalus”. Se on kauhea katsoa ensimmäisellä kerralla ja varmaan toisellakin, mutta mieleen tuo eläin taatusti jää. Eikä sen näkijä ole milloinkaan enää ihan sama ihminen.