Niskalan teokset ilmestyivät 1978 ja 1979, keskelle kiihkeintä punk-henkistä Itse Tehtyä Elämää à la Pasi ”Sleeping” Myllymäki. Valtarakenteille haistetteleva rujo lo-fi näkyi ja kuului musiikissa ja pienlehdistössä, mutta mitään siitä ei valunut Uudenmaankadulle tai Bulevardi 12:een. Roo Ketveliä saatiin odottaa kymmenkunta vuotta. Tämä oli kapinaa ”suurkustantamoiden ja kulttuurinhallitsijoiden roskavalheikkoa vastaan”. Julkaisemisen tavat ja tuotantovälineet otettiin omaan haltuun. Digiajan ihmeet olivat vielä edessä, mutta kirjoitus- ja monistuskoneen ominaisuuksista otettiin kaikki irti iloisesti leikaten ja liimaten. Välineet kävivät viestistä. Se, miten runo leiskautui sivulle oli yhtä tärkeää kuin se, mitä siinä sanoilla sanottiin.