Pienoisesseessä nimeltä Esitys, palataan tuttuihin aiheisiin:

On esitetty, että elämää syntyy kaikkialla, missä se on mahdollista; jään peittämien merien syvyyksissä, rivien väleissä. Käsityksemme maailmasta on sidottu näihin aisteihin, tähän hermostoon: tähän muotoon: on esitetty, että juuri inhimillisyytemme on viimeinen raja, jolle ymmärryksemme voi kiivetä, että todellisuuden kaikki toiset kasvot jäävät meiltä lopullisesti tuntematomiksi. On esitetty, että katse toimii aina kahteen suuntaan; että ymmärrys on sitä, että jokin katsoo takaisin.

Aiemmin syksyllä Salmela luki otteita kirjastaan Turun Dynamossa. Kävi ilmi, että suorasanainen ajatusrunous sopi yllättäen erinomaisesti ääneen esitettäväksi. (Saman kaltainen oli havaintoni elokuun lopulla Runokuun tilaisuudessa, jossa kirjailijat lukivat ääneen esseetekstejään.) Muuan katkelma alkaa: ”Elettiin aikaa, jolloin peilejä ei ollut olemassa. Jouduit katselemaan itseäsi toisen kautta.” Se on innostava ajastus, ja toimii jälleen runon metaforana. Pian on tutun kuvan aika:

Meren ääneen on hyvä nukkua, sen ajatuksen alle on hyvä painua, sen aluttomuuteen, sen loputtomuuteen, sen äärettömyyteen, sillä meri on ääretön. Kuka tahansa meren ääneen nukahtava tietää sen. 

*

Sen työ on loputonta. Se ei tunne alkuja tai loppuja, Syntymät ja kuolemat ovat sille hyttysen ininää, siiveniskuja, pelkkää pinnan värähtelyä. Ajatukset syttyvät ja sammuvat, ihmiset tulevat ja menevät, mutta meri jatkaa loputonta työtään. Rantaa on vielä niin paljon hiottavana pois.

Seuraa osastollinen lauseiksi muotoiltuja ajatuksia, mieterunoutta Aki Salmelan tapaan. Muuan kohta kiinnittää huomion. 

Valtaosaltaan asiat eivät sisällä mitään.

Ajatus sisältyy jaksoon, jossa pohditaan atomien ja avaruuden rakenteiden samankaltaisuutta, niiden ”tyhjyyttä”. Runokin on paljolti taukoja, ja sivulle painettuna suurimmaksi osaksi kirjainten sisään ja ympärille leviävää valkoisuutta, ilmaa. Mutta myös kirjoituksen ja runon ”sisällöt” ovat ”mykkiä” ja vailla ”merkitystä”, ennen kuin joku tulee ja ”aktivoi” ne ”lukemisellaan” tai ”tulkinnallaan”. Tekstejä voi kopioida ja ne peilautuvat äärettömiin vaivatta, mutta ne heräävät eloon vasta lukijan tajunnassa.

Samaan asiaan, ihmisen ja eläimen samankaltaisuuksiin ja eroihin, viittaa myös teoksen Wittgensteinilta lainattu motto: ”Jos leijona osaisi puhua, me emme ymmärtäisi sitä.” Toisaalta kannattaako siitä huolestua, emmehän me tahdo ymmärtää edes toista ihmistä, kuinka sitten leijonaa. Kielen ansiot ajatuksen ja muistin välineenä ovat ilmeiset, mutta kommunikaatio on ongelmallista. Sisältö lähtee liikkeelle yhtenä ja päätyy perille toisena. Voisi kuitenkin ajatella, että onneksi. Kommunikaation rikkinäinen puhelin pitää merkitykset liikkeessä ja pakottaa koko ajan punnitsemaan ja tulkitsemaan ajatuksen ja muistin sisältöjä. Ihminen edistyy, jos ja kun kieli ei kivety. Runous treenin muotona muistuttaa tästä.

Pian on otsakkeena Nilviäisiä. Paljon tärkeää tulee sanotuksi, kun eläimet opettavat ihmistä:

Ne eivät kiistele turhanpäiväisistä asioista, niille riittää, että maailma on niin kuin se on; jotain mudalle perustettua ja virtaavaa. Avoimen riidan sijasta ne vetäytvät kuoreensa mietiskelemään mahdollisia maailmoita, joista yksikään ei koskaan ole muistuttanut todellisen kuvausta.

Myös Simpukka tietää: ”Helmi on ongelma, jonka simpukka on käsitellyt loppuun saakka.” Entäs sitten nerokas ja monitaitoinen Mustekala, jolla on kuitenkin yksi ”inhimillinen” puute: ”Edes syvästi filosofinen mustekala ei pystyisi koskaan kysymään, mitä meri todella on.” Hmm. Taas tuo meri. Ja ennen muuta: joskus pelkkä kysyminen on jo vastaamista.

Odinin korpit olivat nimeltään Muisti ja Ajatus. Aki Salmelan kokoelma Eläimen varjo (2019) alkaa  osastolla, jossa luonnehditaan ”antropomorfisia eläimiä”. Ensimmäisenä vuoron saa Korppi. Teksti alkaa:

Korppi on vienyt pesäänsä joka päivä joitain kiiltäviä esineitä. Näen ne täältä ylimmän kerroksen ikkunasta. Sanotaan, että korpit ovat hyvin älykkäitä eläimiä. Kenties se rakentaa jotain, jonkinlaista konetta.

Tekisi mieli ajatella, että kyseessä on runoilija ja hänen koneensa. Mutta rakentaako sen Muisti vai Ajatus?