Kesken kaiken Twitter muistuttaa William Carlos Williamsin (1883-1963) syntymäpäivästä. Yksi niistä, joiden jälkeen runo ei ollut entisensä. Näennäisen harmitonta jutustelua klassisesta aiheesta. Vaan kuinkas kävi? Mereen putosi Ikaroskin. Huomasiko kukaan?

unsignificantly
off the coast
there was a splash

quite unnoticed
this was
Icarus drowning

Vedestä kirjoittaessaan Bachelard päätyy tietenkin puhumaan myös hukkuneista. Seuraavassa aiheena on Ofelia:

Vaikka lukija ei koskaan olisi nähnyt hukkuvaa, hän kuitenkin tunnistaa kuvan ja liikuttuu siitä, koska tuo näky kuuluu mielikuvituksemme alkukantaiseen luontoon. Kyseessä on arkipäivän uneksittu vesi, sisäisen lähteen vesi, joka "ofelisoi" meissä ja täyttyy luonnostaan nukkuvista, virran tempomista, luovuttaneista, hiljaa kuolevista olennoista. Silloin nuo kelluvat veden hiljaiset tuntuvat kuolemassaan jatkavan samaa uneksimista. Arthur Rimbaud on yksi tämän kuvan uudelleenlöytäjiä: 

silloin tällöin vaipuu / kelmeä autuas kelluja, hukkunut aatoksissaan