Odinin korpit olivat nimeltään Muisti ja Ajatus. Aki Salmelan kokoelma Eläimen varjo (2019) alkaa  osastolla, jossa luonnehditaan ”antropomorfisia eläimiä”. Ensimmäisenä vuoron saa Korppi. Teksti alkaa:

Korppi on vienyt pesäänsä joka päivä joitain kiiltäviä esineitä. Näen ne täältä ylimmän kerroksen ikkunasta. Sanotaan, että korpit ovat hyvin älykkäitä eläimiä. Kenties se rakentaa jotain, jonkinlaista konetta.

Tekisi mieli ajatella, että kyseessä on runoilija ja hänen koneensa. Mutta rakentaako sen Muisti vai Ajatus?

Sattuma puuttuu peliin. Ystävä näyttää kahvilassa ohutta vihkosta nimeltä Jalkahikiorkgideat. Nopeasti selaten kyseessä on Torniossa 1978 painettu omakustanne, runoteos, joka sisältää myös visuaalis-konkreettisia elementtejä. Asiat alkavat teoksen nimestä (johon tosiaan sisältyy yllättävä ylimääräinen g-kirjain) ja jatkuvat nimiösivulla. Heti alkuun saamme tietää, että teoksen on ”kirjoittanut, kuvittanut&kustantanut mutta, vastoin uumoiluja, ei latonut” tekijä nimeltä Matti Niskala. Teoksen nimi ilmaistaan poikkeavasti tavuttaen: JALKAH- / IKI- / OR- / KG- / IDEAT. Otsikkoa seuraa ohjeistava täsmennys: ( tavuja & kirjaimia voi lisätä tai poistaa ). Ja vielä senkin jälkeen:

Mikäli tämä gonorukoelma,
  henkisen Ana R. Kismin viihderistiside,
    (n. joka 5500. suomalaiselle)
      jonkun SIAN mielestä
        on surkeata lyriikkaa,
          laskettakoon koko oheinen opus
            siinä tapauksessa
              ylevän ikimuistoiseksi
                proosaksi. 

Kaikista normeista piittaamaton, röyhkeän anarkistinen gonorukoelma, jota on kaikesta päättäen painettu 1000 kappaletta? Montakohan niitä on edelleen liikkeellä, tämän helsinkiläisestä Sofian antikvariaatista löytyneen kappaleen lisäksi? Niskalan runoilijanura jäi ainakin julkaisujen perusteella lyhyeksi. Seuraavana vuonna ilmestyi hiukan arveluttavasti nimetty omakustanne Welmuja walheita rakkauvesta eli HUH HAH HEI ja emännän päätä seinään. Toisinkin olisi voinut käydä. Esikoisen takasivulta löytyy Kari Aronpuron testimoniaali: ”Matti Niskala luo koneellaan mielenkiintoisia semanttisia tasoja, joista ei voi olla myönteisesti kiinnostumatta.” Ilpo Tiihonen julisti Niskalan ”tarpeelliseksi reuhaajaksi” arvioidessaan hänen molemmat kirjansa Nuoren Voiman palstoilla: ”Pliseerattu kieli on Niskalan maalitaulu. Säpinää syntyy, hurrikaani on värvätty kirjastoluokituksen ekspertiksi.”

Runo on itsensä muistamiseen kehitetty pikku kone, sanoo Don Paterson. Muistin jumalatar Mnemosyne on runotarten synnyttäjä, mutta runoa ei paineta mieleen, vaan sen muistaminen on runo, ja siitä tulee osa muistajaansa. Tallentamiseen kehitetyt runokeinot rimpuilevat ajan kulumista vastaan ja omalla orfisella tavallaan onnistuvat hetken huijaamaan myös kuolemaa.