Tuli&Savu 3/2019 häiritsee ja hämmentää mukavasti. Päätoimittaja Juha-Pekka Kilpiön sanoin lehti tutkailee kirjainten ja numeroiden ja runouden ja matematiikan suhteita sekä laajemmin menetelmällistä kirjallisuutta. Suhteita löytyy. Kirjoitus ja laskento tiedonaloina limittyvät suomen semantiikassa useinkin, Kilpiö muistuttaa, esimerkiksi sanoissa luku ja kertoa. Miellyttävää ja haasteellista on selata lehteä, jossa aina ei tarkkaan tiedä, mitä lajityyppiä mikäkin teksti edustaa. Tämä toisaalta sopii menetelmällisyyden periaatteisiin, jossa proseduurin kuvaus on itse asiassa syntynyttä teosta tärkeämpi.

Tuli&Savun numerossa 4/2018 tutkitaan runokirjojen fyysistä olemusta. Kuten päätoimittaja Juha-Pekka Kilpiö pääkirjoituksessaan Derridaa lainaten muistuttaa, paperi ei ole ”pelkkä passiivinen ja liikkumaton alusta vaan jotain, mikä toimii ja vetoaa useaan aistiin”. Samassa yhteydessä Kilpiö mainitsee Kristian Blombergin, joka esseessään ”käsittelee sivun kääntämistä mekanismina, jota voi käyttää muotoamaan runokirjojen merkityksiä”. Blomberg kirjoittaa: ”Sivun kääntäminen vertautuu porrasaskelmaan. Keho, lukemisen asento, rekisteröi ja muistaa yhdenkin. Äkisti olemme ylempänä, alempana, edessä, takana – ja orientaatio on muuttunut.” Tämä on kerrassaan jännittävää. Blomberg jatkaa: ”Sivun kääntämisen pääasiallinen motivaatio on toki eteneminen, mutta sen rinnalle voidaan luonnostella vaihtoehtoisia kirjamuodosta huokuvia yllykkeitä, kuten uteliaisuus, muistiin palauttaminen, jonkin kohdan tarkistamiminen tai jonkin teoksellisesti uumoillun kaiun kuulostelu."
Tuli&Savu 4/2018