Samaan asiaan, ihmisen ja eläimen samankaltaisuuksiin ja eroihin, viittaa myös teoksen Wittgensteinilta lainattu motto: ”Jos leijona osaisi puhua, me emme ymmärtäisi sitä.” Toisaalta kannattaako siitä huolestua, emmehän me tahdo ymmärtää edes toista ihmistä, kuinka sitten leijonaa. Kielen ansiot ajatuksen ja muistin välineenä ovat ilmeiset, mutta kommunikaatio on ongelmallista. Sisältö lähtee liikkeelle yhtenä ja päätyy perille toisena. Voisi kuitenkin ajatella, että onneksi. Kommunikaation rikkinäinen puhelin pitää merkitykset liikkeessä ja pakottaa koko ajan punnitsemaan ja tulkitsemaan ajatuksen ja muistin sisältöjä. Ihminen edistyy, jos ja kun kieli ei kivety. Runous treenin muotona muistuttaa tästä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
tiistai 17. joulukuuta 2019
maanantai 16. joulukuuta 2019
Pian on otsakkeena Nilviäisiä. Paljon tärkeää tulee sanotuksi, kun eläimet opettavat ihmistä:
Ne eivät kiistele turhanpäiväisistä asioista, niille riittää, että maailma on niin kuin se on; jotain mudalle perustettua ja virtaavaa. Avoimen riidan sijasta ne vetäytvät kuoreensa mietiskelemään mahdollisia maailmoita, joista yksikään ei koskaan ole muistuttanut todellisen kuvausta.Myös Simpukka tietää: ”Helmi on ongelma, jonka simpukka on käsitellyt loppuun saakka.” Entäs sitten nerokas ja monitaitoinen Mustekala, jolla on kuitenkin yksi ”inhimillinen” puute: ”Edes syvästi filosofinen mustekala ei pystyisi koskaan kysymään, mitä meri todella on.” Hmm. Taas tuo meri. Ja ennen muuta: joskus pelkkä kysyminen on jo vastaamista.
sunnuntai 15. joulukuuta 2019
Odinin korpit olivat nimeltään Muisti ja Ajatus. Aki Salmelan kokoelma Eläimen varjo (2019) alkaa osastolla, jossa luonnehditaan ”antropomorfisia eläimiä”. Ensimmäisenä vuoron saa Korppi. Teksti alkaa:
Korppi on vienyt pesäänsä joka päivä joitain kiiltäviä esineitä. Näen ne täältä ylimmän kerroksen ikkunasta. Sanotaan, että korpit ovat hyvin älykkäitä eläimiä. Kenties se rakentaa jotain, jonkinlaista konetta.Tekisi mieli ajatella, että kyseessä on runoilija ja hänen koneensa. Mutta rakentaako sen Muisti vai Ajatus?
maanantai 16. syyskuuta 2019
Sydämeni ei ole täällä, Haasjoki kirjoittaa toisaalla. Seuraa jälleen siirtymä eläimiin. Kokemuksessa ovat toistuvasti mukana maa ja sen uumenet, povi, laskokset:
Sydämeni on ylämailla. Se on vihreiden kukkuloiden sisällä, niiden villaisten vaatteiden alla laskoksessa. Se on jossain syvänvihreän kukkulajonon povessa ja siellä kulkee harjanteen sisällä.
Sydämeni on ylämaassa, maan sisässä ja sykkii sieltä. Se kulkee siellä ja etsii villiä peuraa, villiä kaurista ja wapitia, sarvipäätä, antilooppia, laumassa kulkevaa eläintä jonka nenän kärki on musta. Sydämeni ei ole täällä. Sillä on niin monta paikkaa ettei se osu tähän, sydämeni on ylämailla. Se kulkee niin maan sisällä kuin sen päällä, maa sitä ympäröi.
sunnuntai 15. syyskuuta 2019
Eläimet ovat jonkinlainen reitti ihmiseen. Niiden tarkkaileminen auttaa ymmärtämään myös tarkkailijaa.
Mutta lajien joukossa on yksi, ja tämän yhden virheiden vuoksi myös kanalintu jää kiinni kuopimiseen eikä kilpikonna pääse eteenpäin vaan liukuu seinää pitkin takaisin; ja se mikä oli äskettäin ei pääse syödyksi eikä katoamaan vaan sijaitsee himertävän vaalean pinnan takana, katsoo sieltä silmillään, jopa viiden kalan silmät saman seinämän takana.
keskiviikko 11. syyskuuta 2019
Veli-Matti Huhta arvioi samaisessa lehdessä Kari Aronpuron uuden Pound-suomennoksen. Arvio päättyy:
Tuntuu siltä, että Pisan cantot on ch’i-lin, kiinalainen tarueläin, jolla on ”hirven ruho, härän häntä, hevosen kaviot, yksi pulska sarvi, kirjava harja ja keltainen mahanalus”. Se on kauhea katsoa ensimmäisellä kerralla ja varmaan toisellakin, mutta mieleen tuo eläin taatusti jää. Eikä sen näkijä ole milloinkaan enää ihan sama ihminen.
tiistai 30. huhtikuuta 2019
Ajatuksissani kiskaisin jotain maasta,Joskus runo on ajatuksissaankin ollessaan niin konkreettinen, että se muodostuu suunnattomaksi tilaksi. Niin kuin nyt tuossa edellä, tässä: Nukun kuin kivi oman sydämeni pohjassa, ja seuraavassakin katkelmassa Sanna Karlstömin kokoelmassa Alepala (2019):
sieltä tuli kokonainen lintu juurineen,
niin köyhä, ettei sillä ollut edes taskuja.
Sinä joka olet läsnä kuin nauris
sinä joka kahiset kuin persilja ja sinä
joka avaudut kuin purkillinen punajuuria.
torstai 11. huhtikuuta 2019
Joskus runous on parhaimmillaan, kun kirjoitetun merkityksestä ei ole pienintäkään epäilystä. Maria Matinmikko:
Ajattelen tuhoutuneita sivilisaatioita. Ajattelen hautautuneita maailmoita ja kansoja, jotka kuitenkin elävät kerroksina maaperässä ja mentaalihistorioissa. Ajattelen täysin toisenlaisia tapoja valmistaa aterioita, parantaa haavoja, rakentaa asumuksia ja kojeita. Ajattelen täysin toisenlaisia tapoja olla ihmissuhteessa, merkitä muistiin aikaa, kommunikoida eläinten kanssa. Ajattelen toisenlaisia tapoja kasvattaa itseymmärrystä, toisenlaisia käsityksiä kuolemasta ja syntymästä. Ajattelen valtaa ja kontrollia. Ajattelen suuruudenhulluja psykopaattihallitsijoita, omistussuhteita, voitontavoittelua, tapoja tuottaa energiaa. Ajattelen kieltä ja tapoja nimetä asioita. Ajattelen, että jokainen paikka on kolkka.Tästä seuraa:
Tarkkailen valkoisen laahusmekkoni laskostettua liikettä kuin harmaankermanvalkeaa kissaa tuulessa. Istun rannalla lehmusten alla ja ilmoittauduin seremoniaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)