Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukutavat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukutavat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. joulukuuta 2019
Teoksen kuin teoksen kohtaaminen on kaikkea muuta kuin yksioikoista. Mekanismi tuntuu helpolta: sen kun ottaa kirjan käteensä ja lueskelee menemään sivun kerrallaan ja kannesta kanteen. Harva teos soveltuu tähän. Teksti edellyttää vähintään taaksepäin palaamista ja uudelleen lukemista. Myös edestakainen selailu ajan kanssa toimii hyvin. Yhtä kaikkiin teoksiin pätevää lukemisen mallia ei ole. Jos teoksessa on vaikkapa visuaalis-konkreettisia elementtejä, lineaarinen lukutapa tuntuu tehottomalta ja väärältä. (Tämä tosin pätee usein myös täysin tekstipohjaisiin teoksiin.) Teoksen kohtaamiseen vaikuttaa moni muukin asia. Jos kyseessä on uusi tekijä, paratekstit ja googlettaminen tuovat helpotusta. Toisinaan avun hakeminen on tehty tarkoituksella ”hankalaksi”. Tästä esimerkkinä vaikkapa Poesia-vihkona julkaistu Kölö, jossa sama nimi merkitsi sekä teosta että tekijää. Kölön tapauksessa myös paratekstit kuuluivat tavallaan itse teokseen, eivätkä ne siinä mielessä muistuttaneet tavanomaisia esittelytekstejä.
maanantai 11. marraskuuta 2019
Tämäkään ei riitä. Useimpien runojen ”otsikon” paikalta löytyy pieni yksittäinen kirjain. Kun kirjaimet lukee peräkkäin, ne muodostavat sanoja ja lauseenpätkiä, jotka kaiuttavat teoksen nimeä: ”värttinäluu ei huomaa se menee kipsiin piilossa sinimustan alla valkoinen pilkottaa”. En tiedä, mitä lopputulos tarkoittaa tai mitä siitä pitäisi ajatella. Mutta ainakin tässä tapauksessa se tarkoittaa vihjata, että teoksilla voi olla monia limittäisiä sisältöjä ja siten useita erilaisia lukutapoja. Aina ei edes tiedä varmasti, mitkä kaikki teoksen piirteet kuuluvat sen sisältöön ja mitkä ovat ”vain” muotoa: tässä kirjassa myös sivunumerot, nimiölehden tiedot ja muut paratekstit on painettu kahteen kertaan, ensin normaalisti ja heti perään tavallista vaaleampina peilikuvina. Kaikki on tasa-arvoista. Kaikki nämä poikkeamat aiheuttavat myös sen, että teoksen runot eli ”varsinainen” sisältö katoaa tavallaan näkymättömiin — hiukan samaan tapaan kuin yksittäisten tekstien kalpeat peilikuvat. Tai ei sentään kokonaan näkymättömiin. Sen sijaan teos pakottaa olemaan silmät auki ja testaamaan erilaisia lukutapoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)