Teoksen kuin teoksen kohtaaminen on kaikkea muuta kuin yksioikoista. Mekanismi tuntuu helpolta: sen kun ottaa kirjan käteensä ja lueskelee menemään sivun kerrallaan ja kannesta kanteen. Harva teos soveltuu tähän. Teksti edellyttää vähintään taaksepäin palaamista ja uudelleen lukemista. Myös edestakainen selailu ajan kanssa toimii hyvin. Yhtä kaikkiin teoksiin pätevää lukemisen mallia ei ole. Jos teoksessa on vaikkapa visuaalis-konkreettisia elementtejä, lineaarinen lukutapa tuntuu tehottomalta ja väärältä. (Tämä tosin pätee usein myös täysin tekstipohjaisiin teoksiin.) Teoksen kohtaamiseen vaikuttaa moni muukin asia. Jos kyseessä on uusi tekijä, paratekstit ja googlettaminen tuovat helpotusta. Toisinaan avun hakeminen on tehty tarkoituksella ”hankalaksi”. Tästä esimerkkinä vaikkapa Poesia-vihkona julkaistu Kölö, jossa sama nimi merkitsi sekä teosta että tekijää. Kölön tapauksessa myös paratekstit kuuluivat tavallaan itse teokseen, eivätkä ne siinä mielessä muistuttaneet tavanomaisia esittelytekstejä.