Yksittäisten osien, runojen tai "aineistojen" motot selittävät pelkkää barnumia. Ensin Walter Benjamin: Lainauksessa kaksi aluetta — alkuperä ja tuhoutuminen — oikeuttavat toisensa ennen kieltä. Vähän myöhemmin on Theodore S. Adornon vuoro: ainoastaan jäljissä ja pirstaleissa järki ylläpitää toivoa muuttua joskus oikeaksi ja oikeudenmukaiseksi todellisuudeksi. Ja vielä hieman eteenpäin mentäessä on asialla jälleen Benjamin:

Maantien voima on erilainen sen mukaan käveleekö sitä pitkin vai lentääkö sen yli lentokoneella. Niin myös tekstin voima vaihtelee, jos sitä lukee tai sitten jäljentää. ...vain kopioitaessa teksti komentaa sen parissa työskentelevää sielua...

Kari Aronpuron pelkkää barnumia (2014) on käytännön runousoppi. Missään kohdassa ei ole vaivatonta sanoa, onko kyseessä käännös, sepite, parafraasi, muunnelma, tulkinta vai joku näiden yhdistelmä. Et tiedä mitä olet lukemassa, ja tämä aiheuttaa lukijassa hämmennystä ja epävarmuutta. Mittakaavat, tarkastelukulmat ja kontekstit vaihtuvat, eikä muutoksista ilmoiteta. Lähdöllä ja maalilla on toisiinsa fraktaalinomainen suhde. Sitä kohtaa, jossa toinen muuttuu toiseksi, on mahdoton osoittaa.