Seuraa osastollinen lauseiksi muotoiltuja ajatuksia, mieterunoutta Aki Salmelan tapaan. Muuan kohta kiinnittää huomion. 

Valtaosaltaan asiat eivät sisällä mitään.

Ajatus sisältyy jaksoon, jossa pohditaan atomien ja avaruuden rakenteiden samankaltaisuutta, niiden ”tyhjyyttä”. Runokin on paljolti taukoja, ja sivulle painettuna suurimmaksi osaksi kirjainten sisään ja ympärille leviävää valkoisuutta, ilmaa. Mutta myös kirjoituksen ja runon ”sisällöt” ovat ”mykkiä” ja vailla ”merkitystä”, ennen kuin joku tulee ja ”aktivoi” ne ”lukemisellaan” tai ”tulkinnallaan”. Tekstejä voi kopioida ja ne peilautuvat äärettömiin vaivatta, mutta ne heräävät eloon vasta lukijan tajunnassa.

Kaikki aineen vapaudet, hajota ja yhdistyä

Ainetta korostetaan, mutta sen seurauksena myös aineeton korostuu. Taiteilija työskenteelee aineen eli "materiaalin" kanssa, mutta lopputulos on enemmän kuin aineksiensa summa.

Kun kaukaa syvästä avaruudesta löytyy voimakas, tuntematon pulssi,
näemme pian taiteilijan näkemyksen sen eteen asetetusta
planeetankokoisesta purjeesta
aurinkotuulipurjeesta joka on pyöreä ja kartiomainen;
energiapurske, joka muuten olisi itsekseen olemassa syvällä
osuu nyt nyt siihen,
on aurinkotuulipurjeita paperiliittimen kokoisesta planetaariseen.
Valo puhaltaa, matkustetaan jonnekin;


leipämäinen, asteroidin muotoinen kaarnalaiva on aalloilla.

on avaruus, mutta mitä sen jälkeen 

ihmettelee Ester Nuori Leppä, useampaan kertaan, runovihossaaan Lauluja avaruudesta. Ympärillämme on loputtomiin tyhjää, mutta tyhjyyden kauhu kääntyy nurinniskoin: terassilla tapasin avaruustutkijan / me totesimme saman: avaruus antaa levollisen unen. Mieleen tulee nuorten ilmastomielenosoittajien ontologis-yhteiskunnallinen kysymyksen muotoon aseteltu sanoma: Miksi me olemme edelleen täällä?