Tieteen termipankki seliittää: Jacques Derridan dekonstruktiossa transgression ongelma koskee sitä kuinka me välttämättä kuulumme traditioon, mihin emme oikeastaan enää voi kuulua, ja kuinka meidän on välttämättä murtauduttava ulos siihen, mihin emme oikeastaan vielä voi päästä. Haaste merkitsee sen näyttämistä, kuinka kahden toisensa poissulkevan aineksen vastakkaisuus ei ole sellaista vastakohtaisuutta, jossa kumpikin kumoaisi toisensa (naiivi negaatio), tai jossa tämä vastakkaisuus tulisi sovitettua jollakin seuraavalla tasolla (naiivi dialektiikka), vaan että transgressiossa tai rajojen rikkomisessa kyse on ratkeamattomuudesta tai aporiasta eli mahdottomuudesta ratkaista kahden vaihtoehdon välillä.

Tuli&Savun numerossa 4/2018 tutkitaan runokirjojen fyysistä olemusta. Kuten päätoimittaja Juha-Pekka Kilpiö pääkirjoituksessaan Derridaa lainaten muistuttaa, paperi ei ole ”pelkkä passiivinen ja liikkumaton alusta vaan jotain, mikä toimii ja vetoaa useaan aistiin”. Samassa yhteydessä Kilpiö mainitsee Kristian Blombergin, joka esseessään ”käsittelee sivun kääntämistä mekanismina, jota voi käyttää muotoamaan runokirjojen merkityksiä”. Blomberg kirjoittaa: ”Sivun kääntäminen vertautuu porrasaskelmaan. Keho, lukemisen asento, rekisteröi ja muistaa yhdenkin. Äkisti olemme ylempänä, alempana, edessä, takana – ja orientaatio on muuttunut.” Tämä on kerrassaan jännittävää. Blomberg jatkaa: ”Sivun kääntämisen pääasiallinen motivaatio on toki eteneminen, mutta sen rinnalle voidaan luonnostella vaihtoehtoisia kirjamuodosta huokuvia yllykkeitä, kuten uteliaisuus, muistiin palauttaminen, jonkin kohdan tarkistamiminen tai jonkin teoksellisesti uumoillun kaiun kuulostelu."
Tuli&Savu 4/2018