Vedestä on moneksi, kuten juuri nyt julkaistava runous osoittaa. Vesi aiheena on tärkeä osa uutta ekokriittistä runoutta, mutta se inspiroi ajattelua ja ilmentää tunnetta ja kokemusta niin ikään muotona ja rakenteena. Ainutlaatuisen luonteensa ansiosta vettä voidaan tarkastella yhtä hyvin läsnäolon kuin poissaolon näkökulmasta. Kuten todettua, uusi teknologia mahdollistaa vedenlaisten kuvien ottamisen niin, että algoritmi ”poistaa” kuvista aihetta ympäröivän veden ja saa kuvat näyttämään siltä kuin ne olisi otettu ”ilmassa”. Samaan aikaan toisaalla kerrotaan taiteilijasta, joka kuvaa aiheensa tieten tahtoen vesielementissä. Christy Lee Rogers ottaa kuvia veden alla saadakseen henkilöasetelmansa näyttämään barokin ajan maalauksilta. Kirkkaasti valaistun öisen uima-altaan vesi käyttäytyy eri tavoin kuin ilma ja luo kuviin paitsi voimakkaan tunnelman myös ainutlaatuisen liikkeen vaikutelman. Vesi on mahtava, moneen pystyvä ja monivivahteinen elementti ja melkein ei mitään.

Joskus käsitteillä on kyky pysäyttää. Tällä kertaa sen tekee abstrakti vesi. Abstrakti vesi — tuntuu kuin olisin odottanut sanaa koko ikäni. Käsite ei selitä kaikkea, mutta se selittää riittävästi; ennen kaikkea se auttaa juuri nyt mielessä oleviin tarpeisiin. Käsite nousee esiin artikkelikokoelman Veteen kirjoitettu (toim. Markku Lehtimäki, Hanna Meretoja, Arja Rosenholm, 2018) esipuheessa, jossa todetaan, että ”abstrakti vesi on modernin luonnontieteen, insinööritaidon ja kansallisvaltioiden hallitsema tuote”, eikä se sisällä ”kokemuksellista tietoa” saati tunnista ”veden omaa historiaa ja kykyä loputtomaan muuttumiseen”. Kuten täälläkin on käynyt ilmi, vesi on aina suhteessa muihin ilmiöihin ja prosesseihin: vesi on mitä siitä teemme, ja se saa jatkuvasti erilaisia muotoja, kun se kietoutuu eri tavoin osaksi sosiaalisia prosesseja. Ei ole sellaista ihmisen ulottuvuutta, joka rakentuisi ilman ihmisen vesikokemusta, sanoo veden kulttuurihistoriaa tutkinut Hartmut Böhme.