Joskus Deleuzekin hätkähtää, ja pakenee viivaa pitkin kauas kanervikkoon. Tietää siis lukeneensa, mutta mitä?

On kaksi tajuntaa: pään sisällä ja ulkona.
Toinen pullistaa silmiä ulos, toinen painaa kuoppiin.
Rinta kannattelee päätä, mutta rintaan
astelee maailma kuin mustan linnun jalat.

Tila valo äänet tarkkaavaisuus. Usein ikkuna jonka tuuli sulkee, ja ovi jota kissa raapii. Runouden lohtu, tutun ja vieraan tunnistaminen. Joku miettii ja muistaa

etten ole koskaan käynyt ullakolla
jonne tuuli ja epäilemättä myös kissa
menivät, yöhön, tähtien alle. 

Näin kirjoittaa Lassi Hyvärinen kokemuksesta, joka on sekä oma että yhteinen. Olen ollut näissä hetkissä ja näissä tilanteissa, enkä sittenkään ole ollut.