Manet’n maalauksen rakenne näyttää mallia runouden tekemiselle ja lukemiselle. Myös runoutta on mahdollista kirjoittaa ja lukea ”sisäisen katsojan” periaatetta soveltaen. Teksti muuttuu ja ei muutu, kun kirjoituksen tai lukemisen näkökulma muuttuu. Runoilija, jolta haluaisin lukea ekfrasiksen Manet’n ”Folies Bergèresta”: Mirkka Rekola.

Maalauksen ytimessä on tarjoilijan katse. Se on suunnattu pois kaikesta. Nainen ei katso mieheen, maalauksen tekijään eikä maalauksen katsojaan. Hän näkee jotain mitä me emme näe. Hän näkee itsensä.

Kuvan tarinaan liittyy vielä muuan yllättävä säie. Aikalaiskriitikot valittivat teoksen perspektiivistä, mutta he syyttivät taiteilijaa myös naisen paloittelusta. Näin siksi, että maalaus esitti tiskin takana seisovasta tarjoilijasta vain yläosan ja jätti tämän alaruumiin tiskin taakse näkymättömiin. (Kriitikoiden mielestä oli todellakin väärin, että nahkiaisten tiedot puuttuvat.) Syyte on hupaisa ja vaatimus kokovartalorealismista tekopyhä. Mitä enemmän vartaloa, sitä enemmän kuviteltavaa ja siten myös riisuttavaa miehiselle katseelle. Erilaisista signaaleista päätellen tarjoilija oli myös prostituoitu ja siten oletusarvoisesti miehen ja tämän katseen ”omaisuutta”. Toisaalta maalauksen tarjoilija ei ole kuka tahansa, vaan tiedämme myös Manet’n mallina seisseen ja Folies-Begèressä työskennelleen naisen nimen. Tämän päivän valossa Suzonin katse ja olemus on paljon puhuva. Siihen on syttynyt uudenlainen tietoisuus. Ehkä hän oli lukenut tai kuullut puhuttavan feminismistä, joka ilmaantui käsitteenä ranskan kieleen kymmenisen vuotta ennen maalauksen valmistumista.

Manet’n ratkaisun selittämiseen on käytetty niin sanottua ”sisäisen katsojan” käsitettä. Se tarkoittaa maalaustaiteeseen viimeistään 1800-luvulla ilmaantunutta tapaa, jolla taiteilija liittää katsojan ikään kuin näkymättömäksi osaksi maalausta. Teoksen tulkinta toisin sanoen edellyttää katsojan ”läsnäoloa”. Katsoja on näkymätön ja samalla keskellä maalauksen tapahtumia.

Mutta miksi peilissä näkyvät nainen ja mies ovat siinä missä ovat? Miksi Manet on maalannut heidät ikään kuin väärään paikkaan tai väärästä kulmasta? Kuvajaisena nähdyn naisen asento mutta myös asema tarjoilupöytään nähden vaikuttaa kummalliselta tai ainakin erilaiselta kuin todellisuudessa ”pitäisi”. (Miehen peilikuvan onnistumisesta sen sijaan on mahdoton sanoa mitään, koska hänet nähdään vain peilin kautta.) Eikö naisen peilissä näkyvä kuvajainen olekin ”liikaa oikealla”, ja eikö naisen katseen suunnasta päätellen miehen peilikuvan pitäisi päinvastoin sijaita hänen vasemmalla puolellaan? Manet’n ”virheellistä” ratkaisua on perusteltu muun muassa sommitelmallisilla syillä: realismin vaatimus pakottaisi miehen naisen vasemmalle puolelle, mutta samaan aikaan naisen peilikuva jäisi näkymättömiin hänen fyysisen olemuksensa taakse. Alkuperäisessä luonnoksessa tarjoilija on toden totta sijoitettu maalauksen oikeaan reunaan. Lopullisessa versiossa Manet kuitenkin sijoitti hänet maalauksen keskiöön, mutta päätti jättää hänen kuvajaisensa sen oikeaan laitaan. Merkitsevää on katsojan rooli: hän ikään kuin liikkuu kuvan ”sisällä” ja tarkastelee sitä ei ainoastaan useammasta eri näkökulmasta, vaan myös ajallisesti useammasta ei pisteestä. Maalauksen "todellisuudessa" tarjoilijan hahmo on valokuvan tavoin "pysähtynyt", kun taas peilikuvassa tarjoilijan ja hänen asiakkaansa keskustelu on edelleen "käynnissä". Tässä suhteessa voi sanoa, että maalaus ennakoi kubismia.

Eikä tässä kaikki. Ei tarvitse olla todellisuuden esittämisen kysymyksiä pohtimaan joutunut maalari todetakseen, että Manet’n teoksessa on jotain ”outoa”. (Ekfrasis yltää pitkälle, mutta viimeistään tässä vaiheessa lukijan on syytä hankkia silmiinsä reproduktio maalauksesta.) Ohimennen vilkaisten maalauksesta ei näet välttämättä edes tajua, että sen esittämä kuva on pääosin peilistä nähtyä heijastusta. Ja sitten kun tämän tajuaa, alkaa pohtia edellä kuvattua maalauksen rakennetta ja etenkin perspektiivin tai kuvakulman ”ongelmaa”. Asiasta on kiistelty toistasataa vuotta. Onko Manet epäonnistunut peilikuvan luomisessa? Onko hän maalannut perspektiivin "väärin" vai tietoisesti poikkeavalla tavalla? Miksi pöydällä olevien pullojen muodostama asetelma näyttää peilissä erilaiselta? Etualan ja taustan välissä on myös selittämätöntä tyhjää, tilaa jonka laajuudesta ja mittasuhteista on vaikea sanoa mitään täsmällistä: ensin tarjoilupöydän etureuna, sen jälkeen ei vähään aikaan mitään, ja lopulta teatterin parvi katsojineen matalan suojakaiteen takana. Tällä tavoin esitettynä permannon yllä avautuva tyhjä tila vain korostaa ”todellisen” (eli peilin edessä selin seisovan tarjoilijan) ja ”epätodellisen” (eli peilin kautta esitetyn teatteriyleisön) välistä eroa.