keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Eikä tässä kaikki. Ei tarvitse olla todellisuuden esittämisen kysymyksiä pohtimaan joutunut maalari todetakseen, että Manet’n teoksessa on jotain ”outoa”. (Ekfrasis yltää pitkälle, mutta viimeistään tässä vaiheessa lukijan on syytä hankkia silmiinsä reproduktio maalauksesta.) Ohimennen vilkaisten maalauksesta ei näet välttämättä edes tajua, että sen esittämä kuva on pääosin peilistä nähtyä heijastusta. Ja sitten kun tämän tajuaa, alkaa pohtia edellä kuvattua maalauksen rakennetta ja etenkin perspektiivin tai kuvakulman ”ongelmaa”. Asiasta on kiistelty toistasataa vuotta. Onko Manet epäonnistunut peilikuvan luomisessa? Onko hän maalannut perspektiivin "väärin" vai tietoisesti poikkeavalla tavalla? Miksi pöydällä olevien pullojen muodostama asetelma näyttää peilissä erilaiselta? Etualan ja taustan välissä on myös selittämätöntä tyhjää, tilaa jonka laajuudesta ja mittasuhteista on vaikea sanoa mitään täsmällistä: ensin tarjoilupöydän etureuna, sen jälkeen ei vähään aikaan mitään, ja lopulta teatterin parvi katsojineen matalan suojakaiteen takana. Tällä tavoin esitettynä permannon yllä avautuva tyhjä tila vain korostaa ”todellisen” (eli peilin edessä selin seisovan tarjoilijan) ja ”epätodellisen” (eli peilin kautta esitetyn teatteriyleisön) välistä eroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti