Pekka Tarkka kirjoittaa päivän lehdessä (HS 6.1.2019) Fredrik Hertzbergin Björling-elämäkerrasta. Kriitikko kuvaa runoilijalle tyypillistä ilmaisua: ”Björlingin ajatus ottaa monta askelta yhdellä loikalla, tuloksena hänelle tyypillistä katkokieltä. Runo on ’itse ajatuksen paini’.” Hyvä näin; se mitä seuraa vaatii tarkennusta. ”Lauseet eivät järjesty keskinäisiin suhteisiin vaan säilyttävät itsenäisyytensä”, Tarkka kirjoittaa, mutta päättää huomionsa toiston arvoisesti: ”Syntyy äkillisiä murroksia, jotka yllättävät itsetyytyväisesti järkeilevän lukijan.” Niin, aina sopii miettiä, luemmeko runoutta etsiäksemme uutta vai ainoastaan vahvistusta jo ennestään tutulle ja mietitylle. Lehti nostaa otsikkoonsa asti Björlinginkin siteeraaman arameankielisen taikasanan abrakadabra, joka tarkoittaa ”luon sanoillani”. Björlingin poetiikka ei innostanut kaikkia aikalaisia, mutta on nykyisin yhteispohjoismaista omaisuutta. Koskaan ei tiedä, milloin kelkka kääntyy, mihin suuntaan ja kenen toimesta. Jos Björling saa kirjoittaa sanat ja lauseet miten huvittaa, miksei niin voisi tehdä myös Stina Saari. Änimling kaiuttaa jo nimeään myöten Björlingiä.