maanantai 7. tammikuuta 2019

Mä voin sanoa sulle:

           Moi!

Ja sä kuulet ääniä.
Tämä on niin totta. Kirjaimet paperilla ovat mykkiä, ja eivät kuitenkaan ole. Kirjaimet saattavat liikkeelle jotain, jos ei muuta niin lukijan päässä. Auringon torventörähdyksiä ei ole olemassa, mutta Apollinairen ansiosta niitä ei voi olla kuulematta. Kuten sanottu, konkreettinen runous vaikenee, koska sitä ei pysty lukemaan ääneen. Änimling pyrkii väittämään toista. Lukemisen aisti huojuu koko ajan silmän ja korvan välillä. Konkretia ja fyysisyys viedään äärimmäisyyksiin:

Et kai sä peukaloi mua?
            Suussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti