Kun pohtii ranskan ja suomen eroja — sekä kielen että runouden traditiona — selvimpiä niistä on se, että ranskalainen runous vaikuttaa abstraktimmalta, ikään kuin se sietäisi raskaampia substantiivirakenteita ja verbimuotoja menettämättä silti ymmärrettävyyttään ja hengittävyyttään. Kuitenkin täsmällinen ja kirkas, subjektin, predikaatin ja objektin siivittämä ilmaisu on klassisessa ranskalaisessa kirjallisuudessa paljon lähempänä suomalaisia kielenkäyttötapoja kuin usein tulee ajatelleeksi. Meidän kirjallisessa perinnössämme ei vain koskaan ole luotu yhtä pitkälle meneviä lauserakenteiden perusperiaatteita venyttäviä normipoikkeamia kuin Mallarmé ja hänen obskurantismiksi kutsuttu traditionsa Ranskassa. Ja ainakin viime vuosikymmenelle asti suomalainen humanistinen tiede- ja taidepuhe on säilynyt vailla Lacanin kaltaisten hämäristien vaikealukuisia ja arvoituksellisia paradokseja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nopanheitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nopanheitto. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 10. huhtikuuta 2019
Sinervo kirjoittaa Nopanheiton saatesanoissa:
tiistai 26. maaliskuuta 2019
Helena Sinervon esipuhe Mallarmén Nopanheiton suomennokseen (2006) aikoinaan ihmetytti. Miksi käyttää niin paljon energiaa runoilijan tai hänen perillistensä toiminnan väheksymiseen? Monessa kohtaa Sinervo tavoitti olennaista, esimerkiksi kerratessaan Antonio Damasion käsityksiä tietoisuuden ja kielen suhteesta. Useammankertaiseen sitaattiin perustuva refrointi on työlästä kirjoittaa ja vielä työläämpää on tehdä se tolkullisesti. ”Jos Damasioon on uskomista”, Sinervo esitää, ”kielellä ei ole niin hallitsevaa roolia ihmiselämässä kuin runoilijana toivoisi”. Jatkoa seuraa:
”Tietoisuuden kielellinen selitys on epätodennäköinen ja on mentävä kielen naamion taakse, jotta löytää uskottavamman selityksen”, hän [Damasio] kirjoittaa. ”Ydintietoisuus riippuu taukoamatta tuotetusta tietämisen tapahtuman kuvasta, joka ilmaistaan ensiksi tietämisen tunteena suhteessa tiedettävästä esineestä mielessä muodostuneisiin kuviin.” Tuota ydintietoisuuden sanatonta ja kuvallista kertomusta ihminen kääntää kielelle. Jokainen meistä on kääntäjä. Jokaisen aivoissa tapahtuu ilmiö, jota voi kutsua nimellä ut pictura poiesis, vaikka jokainen käännösprosessin lopputulos ei olekaan runoutta. No, eipä tietenkään ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)