Avaan Veli-Matti Huhdan elokuvaesseistä koostuvan teoksen Rahat ja henki (2019). Esiin kääntyy sattumoisin Matti Kassilan klassikkoelokuvaa Elokuu (1956) käsittelevä teksti. Käy ilmi, että Huhta katselee elokuvaa — jonka tarina sijoittuu järvi-Suomeen, kanavan varrelle — Gaston Bachelardin avustuksella, erityisesti teoksen Vesi ja unet kautta. Huhta kirjoittaa:


Bachelard kysyy miten, minkälaisilla mekanismeilla, vesi tuottaa ihmisen mieleen kuvia, jotka sitten siirtyvät taiteeseen. Vesi on ”olennainen kohtalo, joka alinomaa muutaa hänen [ihmisen] olemassaolonsa substanssia; Bachelardin metapoetiikassa vedestä ”tulee kuvien tukikohta”.


”Ihmisellä on syvällä itsessään sama virtaamisen kohtalo kuin vedellä”, Huhta jatkaa filosofin siteeraamista. Hetken päästä kirjoittajan mieleen tulee säe Pentti Saarikoskelta:
 On kuin järvi ajattelisi.

”Yksi kysymys vaivaa minua”, kirjoittaa Gaston Bachelard teoksessaan Vesi ja unet: ”Oliko Kuolema ensimmäinen merenkulkija? Eikö vainajien arkkuja jätetty merten armoille, kuljeksimaan läpi myrskyjen, jo kauan ennen kuin ihmiset uskaltautuivat merimatkoille?” Yhtä kaikki, Bachelard päätyy toteamaan:

hieman uneksimalla alkaa vaikuttaa siltä, ettei merenkäynnin hyöty ollut esihistorialliselle ihmiselle vielä tarpeeksi selvä peruste kanoottien veistämiselle. Mikään hyöty ei voinut oikeuttaa aaltojen armoille jättäytymisen suurta riskiä. Merenkäynnin vaarojen kohtaamiseen tarvittiin paljon voimakkaampi vaikutin. Ja sellaisia vaikuttimia ovat ihmisten haavekuvat. Voimakkaimmat intressit saavat heidät uneksimaan, eivät niinkään laskelmoimaan. Tästä alkavat sankaritarut. (suom. Jan Blomstedt)