Näytetään tekstit, joissa on tunniste kritiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kritiikki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. marraskuuta 2019

Luen lehdestä arvion Auli Särkiön kokoelmasta Vedenpeitto (2019). Kritiikissä lainataan kokoelman mottositaattia. Sitaatti on peräisin Maurice Merleau-Pontylta, tekstistä joka sisältyy suomennosvalikoimaan Filosofisia kirjoituksia (2012). Miten on? Jos olen lukenut jälkimmäisen teoksen, olenko siinä tapauksessa lukenut myös edellistä? Tavallaan olen, tavallaan en. Kysymys on kuitenkin monimutkaisempi. Meillä on taipumus suhtautua taiteellisiin teoksiin pysyvinä, ainutkertaisina ja muuttumattomina kokonaisuuksina. Ja kuitenkin yksittäinen teos saattaa sisältää tuttuja aineksia — alluusioita, runokuvia, trooppeja, suoria lainauksia, ylipäänsä ideoita — myös muualta kirjallisuudesta. Teokset lilluvat runoudessa, josta tarttuu mukaan ja johon vuorostaan liukenee kaikenmoista — ennen runojen kirjoittamista mutta myös sen jälkeen. Runous huuhtoo runoja, ja runot huuhtovat runoutta. Se, mikä tulee ensin ja mikä vasta jälkeen, ei ole aina itsestään selvää (vrt. ennakoiva plagiointi). Kritiikit ja muut oheistekstit kuuluvat kuvaan. Teos vaikuttaa kritiikkiin, mutta myös kritiikki vaikuttaa teokseen. Teos ei ole enää kritiikin jälkeen sama. Kritiikki muuttaa teosta myös riippumatta siitä, kumpi luetaan ensin, teos vai kritiikki.

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Siltoja, metroasemia, liikenneterminaaleja, yleisiä kirjastoja ja muita ihmisen tekemiä rakennelmia arvioidaan yleensä niiden käytännöllisyyden jos kohta myös esteettisyyden perusteella. Entä jos ne olisivatkin kommentaareja runouteen? Samaa voisi kysyä luonnolta ja sen ilmiöiltä. Niitty, lehto, koski tai jättömaa kritiikin muotona tai sovelluksena. Sade, sumu, auer, tuuli.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Taideteoksen kuvailu on tärkeämpi osa kritiikkiä kuin äkkiarvaten luulisi. Useimmiten riittää likimainen huomio runon muodosta ja rakenteesta; sisällöstä selviää referoimalla ja tarkoin siteeraamalla. Kuvailu kannattaa ottaa välineeksi myös tavanomaisessa luennassa. Jos tarkkakaan lukeminen ja luetun pohdiskelu ei tunnu riittävän, teoksen muodon ja sisällön kuvailu auttaa eteenpäin. Huolellisella kuvailulla teoksesta saa enemmän irti, ja kuin huomaamatta se muuttuu tulkinnaksi. Kuvailu on tulkintaa. Mutta kuten edellä on nähty, on tilanteita, joissa kuvailu ei millään tahdo luonnistua. Kuvailu edellyttää viitseliäisyyttä ja hyvää tahtoa, mutta myös taitoa ja erityiskykyjä. Pätevä kuvailu on taitolaji.