Luen lehdestä arvion Auli Särkiön kokoelmasta Vedenpeitto (2019). Kritiikissä lainataan kokoelman mottositaattia. Sitaatti on peräisin Maurice Merleau-Pontylta, tekstistä joka sisältyy suomennosvalikoimaan Filosofisia kirjoituksia (2012). Miten on? Jos olen lukenut jälkimmäisen teoksen, olenko siinä tapauksessa lukenut myös edellistä? Tavallaan olen, tavallaan en. Kysymys on kuitenkin monimutkaisempi. Meillä on taipumus suhtautua taiteellisiin teoksiin pysyvinä, ainutkertaisina ja muuttumattomina kokonaisuuksina. Ja kuitenkin yksittäinen teos saattaa sisältää tuttuja aineksia — alluusioita, runokuvia, trooppeja, suoria lainauksia, ylipäänsä ideoita — myös muualta kirjallisuudesta. Teokset lilluvat runoudessa, josta tarttuu mukaan ja johon vuorostaan liukenee kaikenmoista — ennen runojen kirjoittamista mutta myös sen jälkeen. Runous huuhtoo runoja, ja runot huuhtovat runoutta. Se, mikä tulee ensin ja mikä vasta jälkeen, ei ole aina itsestään selvää (vrt. ennakoiva plagiointi). Kritiikit ja muut oheistekstit kuuluvat kuvaan. Teos vaikuttaa kritiikkiin, mutta myös kritiikki vaikuttaa teokseen. Teos ei ole enää kritiikin jälkeen sama. Kritiikki muuttaa teosta myös riippumatta siitä, kumpi luetaan ensin, teos vai kritiikki.