Elävän kirjallisuuden festivaali Tampereella. Tilaisuus kuunnella ensin Kristian Blombergin puhetta ja luentaa ja myöhemmin Stina Saaren lausuntaa lavalla. Proosarunon käytöstä kysyttäessä edellinen muistutti Pauliina Haasjoen luonnehdinnasta: proosaruno lainaa proosasta ja runoudesta, mutta on vapaa molempien rajoituksista. Saarikaan ei esiintyessään lue, muttei myöskään laula. Esitys on molempia, eikä kumpaakaan.

On loputon hetkeksikään taukoamaton heti 

Näin päättyy eräs sivu Pekkasen kokoelmassa. Rivin viimeisen sanan tilalle pyrkii vaistomaisesti vaihtamaan sanan "nykyhetki". Onneksi ei voi, eikä tarvitse. Sanat ovat täynnä latausta, mutta niiden täsmällistä tarkoitusta ei aina tavoita, eikä ole tarkoituskaan tavoittaa. Kieli pysyy elävänä, kun se huojuu ja pysyy liikkeessä. Runon "hetkeksikään taukoamaton heti" on juuri sellainen yksityiskohta tai ajatus, joka muuttaa muotoaan silmissä ja mielessä. "Heti" ei kirkastu yhdeksi tarkkarajaiseksi merkitykseksi, vaan karkaa liukkaasti ajatuksen otteesta. Se on adverbi eli seikkasana, joka ilmaisee tyypillisesti aikaa, paikkaa, tapaa, syytä tai keinoa. Seikkasana! Ei siis juuri nyt, mutta heti! Tapa on yhtä aikaa kärsimätön ja meditatiivisesti läsnäoleva. Sana voisi selittää lavarunouden suosiota. Se kuvaa ajatusta hetkellisestä välittömyydestä, mutta myös ajallis-tilallista tunnelmaa, jossa runo luetaan ääneen. Heti!