Fragmenttien elämästä

Ja jos kaikki tämä olikin kirjoitettu tähtiin ja minun kadonneeseen kalenteriini poikittain: 

pitkä hansikoitu vuosi, valonsa

joka tulee kopioina lehvien lomitse

linnut jotka osoittamissani puissa kujersivat kutsuvasti ja kuin

laulaakseen

haparoivat askeleni suureen 
ilmaan: 

oppivuosiani kaikki, satovuodet. Tuomi

ei kukkaan puhjettuaan enää kuihdu: siitä näet 

että minäkin olen ainoastaan siis vain jäänyt henkiin

Leeviä tervehtimässä. Laakson sairaalan pihaa kiertäessä kohdallemme osuu tuomi täydessä tuoksuvassa kukassaan. Kukkien painosta raskaat oksat melkein koskettavat meitä. Leevi liikuttuu ja sanoo kirjoittaneensa tuomenkukista "yhden parhaista runoistaan". Se on julkaistu kokoelmassa Kielletyt leikit (1994) ja löytyy jostain ”puolivälin keskipaikkeilta”. Hän siteeraa päätösrivit ulkomuistista ja sanoo, että viimeisellä rivillä on liikaa sanoja, mutta hän on ylpeä niistä, koska ”joskus virheellinen sana on kaikkein osuvin”. Lupaan kaivaa runon esiin kotona ja liittää sen osaksi tähän.