Niin, ”[l]oppu on etsinyt alun käsiinsä” — jälleen kerran, tekisi mieli lisätä. Elämä on yksinkertaista, hyvää ja kaunista, mutta näköpiirissä on tai tuntuu olevan yhä enemmän enteitä helvetin kamaluuksista. Merkit löytyvät elämästä ympärillä, mutta myös taiteesta ja kirjallisuudesta.

Jumala loi eläimet
ihminen alkoi nimetä niitä
Hölderlin tajusi etteivät edes jumalat elä tässä ja nyt
myös heidän todellisuutensa
ovat jakautuneet
luonnossa ei ole suuntaviivoja
vain siirtymiä
mitään ei ole rajattu tarkasti
omaan ääriviivaansa
jos olenkin juossut läpi vuosien
on minun käveltävä takaisin

Se mitä Hölderlin näki tai Francis Bacon maalasi, oli kauhistava kokemus, mutta myös ehdottomasti totta. Ja silti, yritäpä kohdistaa katseesi Baconin maalauksiin — vaikkapa Eliotin inspiroimaan ”autiomaatriptyykkiin”, jonka Haapala mainitsee — ja kerro, mitä näet. Maailman lukeminen on runouden lukemista, ja runouden lukeminen on maailman lukemista, ennen pitkää itse kukin joutuu ottamaan siihen kantaa. Kaikki on selvää, mutta samaan aikaan hirvittävän monimutkaista. Loppu on etsinyt taas alun käsiinsä. Muistatteko kristityn Blaken maalauksessa, Haapala kysyy, hänet joka ”lukee kirjaa / synnin paino selässään”, hänet joka ”hoippuu paahtavalla tiellä / ja varjo on hänen edessään”.

Tämä alkaa olla sääntö. Vesa Haapalan runoelma Hämärä ei tanssi enää (2019) ehtii vanheta kolmannelle rivilleen, kun merestä kohoaa mutavyöry. Olkoon tämä meri-elementtiin liittyvä muunnelma maannoususta eli transgressiosta. Kolmannella sivulla sukelletaan simpukoita. Pian tämän jälkeen alkaa tulla kirjallisia viitteitä, joko päistikkaa nimeltä mainiten: Hölderlin näki maailmanmeren tasangon / ei yötä jossa maailma ei olisi lattia / tajuttomana hurjaa vauhtia matka käy helpommin, tai epäsuorasti pohtien:

On epäilyjä ja paradokseja jotka onnistuvat kielipeleissä
kuinka erottaa tanssija tanssijastaan
kuinka selittää tai kumota Jumalan olemassaolo
kuinka leikata kauneus kreikkalaisesta uurnasta
miten läntinen partriarkaatti ja kolonialismi
yhä aiheuttavat valtaosan maailman ongelmista
mutta lapset kysyvät sanaakaan sanomatta
mitä tahdot elämälläsi mikä merkitys sillä on
mitä kuolemasi kuuluu
entä meidän joko on meidän aikamme