Vedestä on moneksi, kuten juuri nyt julkaistava runous osoittaa. Vesi aiheena on tärkeä osa uutta ekokriittistä runoutta, mutta se inspiroi ajattelua ja ilmentää tunnetta ja kokemusta niin ikään muotona ja rakenteena. Ainutlaatuisen luonteensa ansiosta vettä voidaan tarkastella yhtä hyvin läsnäolon kuin poissaolon näkökulmasta. Kuten todettua, uusi teknologia mahdollistaa vedenlaisten kuvien ottamisen niin, että algoritmi ”poistaa” kuvista aihetta ympäröivän veden ja saa kuvat näyttämään siltä kuin ne olisi otettu ”ilmassa”. Samaan aikaan toisaalla kerrotaan taiteilijasta, joka kuvaa aiheensa tieten tahtoen vesielementissä. Christy Lee Rogers ottaa kuvia veden alla saadakseen henkilöasetelmansa näyttämään barokin ajan maalauksilta. Kirkkaasti valaistun öisen uima-altaan vesi käyttäytyy eri tavoin kuin ilma ja luo kuviin paitsi voimakkaan tunnelman myös ainutlaatuisen liikkeen vaikutelman. Vesi on mahtava, moneen pystyvä ja monivivahteinen elementti ja melkein ei mitään.

Turun taidemuseossa Anna Reivilän mustavalkoisissa kuvissa esiintyy köysin sidottuja kiviä, puita ja muita maisemaan kuuluvia tai sinne sijoitettuja luonnonelementtejä. Näyttelyesitteen mukaan kuvat viittaavat japanilaiseen sidontapereinteeseen, jossa köydet ja solmut symboloivat ihmisten ja jumalien välisiä yhteyksiä ja merkitsevät pyhää aikaa ja paikkaa. Ja sitten: ”Köysien käyttäminen viivoina on Reivilän tapa piirtää.” Tämä on hämmästyttävä mutta samaan aikaan täysin ymmärrykseen käyvä ajatus. Myös jatko miellyttää: ”Nämä kolmiulotteiset piirrokset ovat fyysisesti epävakaita ja olemassa vain hetken.” Kuvaamisen jälkeen solmut avataan, ja todisteeksi jäljelle jää vain valon tuottama kuva.