Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitaatit. Näytä kaikki tekstit
lauantai 23. marraskuuta 2019
Luen lehdestä arvion Auli Särkiön kokoelmasta Vedenpeitto (2019). Kritiikissä lainataan kokoelman mottositaattia. Sitaatti on peräisin Maurice Merleau-Pontylta, tekstistä joka sisältyy suomennosvalikoimaan Filosofisia kirjoituksia (2012). Miten on? Jos olen lukenut jälkimmäisen teoksen, olenko siinä tapauksessa lukenut myös edellistä? Tavallaan olen, tavallaan en. Kysymys on kuitenkin monimutkaisempi. Meillä on taipumus suhtautua taiteellisiin teoksiin pysyvinä, ainutkertaisina ja muuttumattomina kokonaisuuksina. Ja kuitenkin yksittäinen teos saattaa sisältää tuttuja aineksia — alluusioita, runokuvia, trooppeja, suoria lainauksia, ylipäänsä ideoita — myös muualta kirjallisuudesta. Teokset lilluvat runoudessa, josta tarttuu mukaan ja johon vuorostaan liukenee kaikenmoista — ennen runojen kirjoittamista mutta myös sen jälkeen. Runous huuhtoo runoja, ja runot huuhtovat runoutta. Se, mikä tulee ensin ja mikä vasta jälkeen, ei ole aina itsestään selvää (vrt. ennakoiva plagiointi). Kritiikit ja muut oheistekstit kuuluvat kuvaan. Teos vaikuttaa kritiikkiin, mutta myös kritiikki vaikuttaa teokseen. Teos ei ole enää kritiikin jälkeen sama. Kritiikki muuttaa teosta myös riippumatta siitä, kumpi luetaan ensin, teos vai kritiikki.
torstai 31. tammikuuta 2019
Koko iltapäivä seminaarissa, jossa käsiteltiin siteeraamisen taidetta. Paljon puhetta sämpläämisen, lainaamisen ja approprioinnin akateemisista ja oikeudellisista näkökannoista, mutta onneksi myös vieraiden sanojen poetiikasta & praktiikasta (Laura Lindstedt, Tatu Tuominen, Kristian Blomberg, Harry Salmenniemi). Kuten viimeksi mainittu huomautti, kukaan ei aloita tyhjästä paperista, vaan luominen käynnistyy jo lähtökohtaisesti lainaamisesta. Ja jos ei ymmärrä tätä, ei ymmärrä mitään kirjailijan tai taiteilijan työn luonteesta. Blomberg puolestaan muistutti, että liian usein lainaamisella tarkoitetaan "vain" sisällön omimista. Hänen mielestään yhtä tärkeää on kiinnittää huomiota muodon lainaamiseen, koska myös muodolla on kyky tuottaa sisältöä. Omasta puolestani päätän päivän temaattisesti kattavaan sitaattiin Cia Rinteen teoksesta L'usage du mot. Teos päättyy:
"___________"ⁿ
sunnuntai 27. tammikuuta 2019
Paitsi että tuonkin valosta puhuvan sitaatin olen taiten poiminut irti yhteydestään. Rivit ovat siis peräisin Poundin cantosta numero XXXVIII, joka ei sisälly Pisan cantoihin, mutta josta Aronpuro on suomentanut otteen jälkisanoihinsa siihen jaksoon, jossa käsitellään Poundin omituisia talousteorioita. Juuri ennen laajaa runositaattia, joka siis päättyy edellä lainaamiini riveihin valosta ja joka vilisee sanoja kuten ostovoima markkina-arvot kassavirta palkat osingot pankkikulut, Aronpuro kirjoittaa: "Dantelaisesta paratiisista ja ihannevaltiosta inspiroituneen runoilijan ja kotoperäisen rasistin tie vainoharhaisiin, antisemiittisiin salaliittoteorioihin ja fasismiin sai silauksensa, kun hän tapasi itse Il Ducen Roomassa tammikuussa 1933." Runous on ei-yksinkertaista.
keskiviikko 23. tammikuuta 2019
Siteeraaminen harvoin tekee oikeutta runoudelle. (Edellisen kappaleen irralliset lainaukset toimivat siitä esimerkkinä.) Lainatessa tekstin ympäristöä on vaikea ellei mahdoton selvittää riittävästi. Osittainen lainaaminen hankaloituu mitä enemmän teksti poikkeaa normaalikielestä. Toisaalta siksihän runoutta kirjoitetaan: on pyrkimys ilmaista jotain, mikä ei muulla keinoin onnistu. Sama koskee kritiikkiä. Kritiikin tehtävä ei ole kääntää runoutta selkokielelle. Rilke, Hölderlin, Dickinson, Ashbery ja Rekola, esimerkiksi, haastavat lukijoita loputtomasti juuri siksi, että heidän runonsa menevät uuteen solmuun sillä samaisella hetkellä kun uskoo saaneensa edellisen pulman ratkaistuksi. Filanderin runoudessa on tämänkaltaisia piirteitä. Ne vaikuttavat hetkittäin ymmärrettäviltä, mutta jättävät lukijan miellyttävästi ymmälleen. On pakko heittäytyä mukaan. Adoraation toinen jakso alkaa:
Kevät, auringon murtama nurmi,
sähkö mudassa, jään tuoksu
ja höyry ja hysteerinen sini.
Kevät suistuu korkeista. Maa halkeaa
auki valkoiseen ja rinteillä auringon kiteet
narskuvat. Nuoret purot muodostavat
kirkkauden oksiston puiden väliin. Pilvi vyöryää
kuin itse auringosta: tulen kuohu, liekin vaahto
pyörteilee minkä syntyvän seimeksi taivaaseen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)