Seuraavalla sivulla Cuskin kertoja istuu lentokoneessa ja seuraa henkilökunnan opastusta siitä, kuinka matkustajien tulee toimia mahdollisen hätätilanteen sattuessa. Kertojan silmissä lentoemäntä on roolia esittävä miimikko ja matkustajat kirkonpenkissä papin saarnaa kuuntelevia seurakuntalaisia. Molemmissa tapauksissa kyse on ehkä elämästä ja kuolemasta, kiirastulesta ja helvetistä.

Rachel Cusk ehtii romaanitrilogiansa ensimmäisen osan viidennelle riville, kun algoritmin idea nousee esille. Cusk ei mainitse sanaa, mutta periaate tulee selväksi. Kertojan sattumoisin tapaama henkilö suunnittelee tietokoneohjelmaa, jonka tarkoitus on auttaa yrityksiä tunnistamaan työntekijöidensä joukosta ne, jotka todennäköisimmin tulevat ryöväämään ja pettämään heidät. Kyseessä on siis ohjelma, joka lukee merkkejä, arvioi niiden tarkoitusta, ja tekee tulosten pohjalta johtopäätöksiä. Käsitykseni mukaan tässä ei ole mitään ihmeellistä. Esimerkiksi pankit pystyvät jo nyt osoittamaan muutaman päivän tarkkuudella, milloin joku heidän asiakkaansa on ryhtynyt pettämään puolisoaan. Asiakkaan käytös muuttuu, ja se näkyy hänen pankkitilillään uudenlaisina kulutustottumuksina. Tuoksuja, vaatteita, kukkia, tuplaantuneet ravintolalaskut, hotellivarauksia asiakkaan kotikaupungissa, matkoja. Asiakkaiden profilointi muuttuu automaattiseksi, ja yksittäiset luottopäätökset syntyvät lohkoketjussa.

Rachel Cusk: Ääriviivat. Suom. Kaisa Kattelus. S&S 2018.