sunnuntai 3. marraskuuta 2019
Helle nostaa esiin Guattarilta ja Deleuzelta käsitteen kirjakone. Kirja on kone, joka voidaan kytkeä toisiin koneisiin eli erilaisiin tiedollisiin tai kokemuksellisiin järjestelmiin. Toisin sanoen kirjallisuudessa on olennaista se, millaisia yhteyksiä kirja luo itsensä ulkopuolelle, ”niin että jotain tapahtuu”. Merkityksiä ei sanella, vaan ne syntyvät rihmaston kaltaisissa järjestelmissä, joissa ei ole merkityksen muodostumista hallitsevia keskuksia. Rihmastolla ei ole keskuksia mutta ei myöskään marginaaleja. Sen sijaan rihmasto on rakenne, joka on jatkuvassa liikkeessä. Kirjallisuus on sekä yhteydessä maailmaan että osa todellisuutta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Karri, ymmärrän G & D:n kirjakoneen yhdeksi metaforaksi, jolla teoksesta voidaan puhua ja joihinkin kirjoihin se sopii erittäinkin hyvin. Toisaalta se on aina tuntunut minusta jotenkin epäosuvalta. Ehkä se on tietoisesti laadittu orgaanisempia metaforia vastaan. Rihmasto ja kone yhdessä ovat minusta luontevampia kuin pelkkä kone. On kai niin, että kirjan kommunikaationa - vaikka hankalanakin - voi kytkeä miltei mihin tahansa, mutta konetta ei. Pitäisi varmaan kaivaa esille G & D ja katsoa tarkemmin käsitettä. Tietenkin jos ajattelemme kirjakonetta itsetietoisena entiteettinä tai tekoälyä, asia on jotenkin ymmärrettävämpi. Kone kuulostaa vain jokseenkin mekaaniselta. Konetta ei voi yhdistää mihin tahansa vaan se on itse asiassa aika rajoitettua useimmissa tapauksissa.
VastaaPoistaHyvää pohdintaa, Vesa. Tämänkaltaisten metaforien etu ja samalla haitta on se, että ne eivät koskaan kuvaa tai selitä mitään täysin jäännöksettömästi. Mutta se on siis mielestäni hyvä asia. On vain hyödyllistä oppia hyväksymään ajatus erilaisten järjestelmien yhteenliittämisestä - siitäkin huolimatta, että kuvitelma toimivasta käyttöliittymästä tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia.
VastaaPoistaErityisesti kone-metarforan tapauksessa minua on aina vaivannut se, että mielikuvan "koneesta" täytyy olla erilainen kielestä ja kulttuurista riippuen. Itselleni kone on kova ja äänekäs moottori tai robottimainen rakennelma, jossa ei ole mitään "luonnollista". En pääse tästä mielikuvasta irti, ja siksi minulla on hankaluuksia ajatella esim. runoa tai runoilijaa "koneena", ja silti olen opetellut hyväksymään sen. Eli "koneen" liittäminen elävään "rihmastoon" tai johonkin, mikä edustaa vaikkapa filosofiaa tai kirjallisuutta, tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta - ja juuri siksi se on myös äärimmäisen kiehtova!
Kiitos myös siitä, että päätit soittaa mukana, kun vahingossa käänsin D & G:n G & D:ksi. Se oli lapsus, jonka itselleni lempeyttä harjoitellen annoin olla.
Joo, yleensähän se on D & G, mutta pieni kiasma ei haittaa!
VastaaPoistaMinulla on sama juttu tuo "kone"-metaforan suhteen - ehkä aina viimeisiin vuosiin saakka on tuntunut paremmalta ajatella varsinkin runoa jonkin muun metaforan avulla. Mutta nykyisin - kuinka moni itse asiassa kirjoittaa ilman konetta tai kytkettynä
koneisiin ja verkkoon ja sanoihin, joita koneet tarjoavat - sanoihin jotka eivät oikeastaan kuulu kenellekään eivätkä palaudu mihinkään yhteen tietoisuuteen vaan pikemmin kuuluvat yhteiseen tai ainakin jaettuun koneiden ylläpitämään todellisuuteen. Yksilölliseksikin ajattelemamme ääni ja kommunikaatio liittyvät koneisiin ja välittyvät niiden kautta tai niiden tarjoamissa väylissä.
Ehkä sitten erikseen se, kun joku runoilija puhuu / lausuu konkreettisesti runonsa. Siinä minulla tulee mieleen ensimmäisenä ääni ja persoona, niin hankalia kuin nuokin käsitteet ovatkin; ainakin hetkeksi sanat on naulittu johonkin läsnäolevaan.
Kyllähän jo romantiikassa kirjallisuus alkoi yhdistyä metaforisesti koneeseen.
Mikä siinä onkin, että mielikuva koneesta on jonkinmoinen "kova, tekninen laite", vaikka kyse voi olla myös abstraktimmasta vempeleestä tai apuvälineestä. Esimerkiksi englannin "machine" voi tarkoittaa myös "kirjallista keinoa". Molemmat merkitykset yhdistyvät hauskasti deus ex machinassa, joka on kirjaimellisesti kojetta hyödyntävä draamallinen keino.
VastaaPoistaMuistuu myös mieleen Sirkka Turkka, joka kerran kuvasi minulle aivojensa toimintaa ja vertasi sitä "leikkuupuimuriin". En ymmärtänyt sitä niin, että maailma on pelto jonka yli runoilijapuimuri ajaa ja tuloksena on viljaa. Sen sijaan Sirkka matki käsillään elehtien puimurin toimintaa ja säesti kuvailua päästäen suustaan säksättäviä ääniä. Se oli prosessin, ei lopputuotteen kuvaus.
Suomen "koneen" etymologia on sekin kiintoisa. Sanalla voidaan viitata myös ilveilyyn, kujeiluun, temppuiluun, loitsimiseen ja taikomiseen. Olisiko kieli väline, joka pystyy tähän kaikkeen? Kone sopii myös runon metaforaksi, koska sillä voidaan tarkoittaa monitulkintaisten sisältöjen ja merkitysten lisäksi runon mekanismeja, keinoja ja rakennetta.
VastaaPoistaKarri, kone tai ehkä kulkuväline on myös metaforateorioissa (puhuimme koneesta kirjan metaforana), ainakin I. A. Richardsin kuuluisan erottelun mukaan metaforan komponentit ovat tenor ja vehicle - tätä voisi alkaa väännellä väärinluennaksi miehen korkeasta äänialasta ja kulkuneuvosta (eräänlainen kone alla).
VastaaPoista