Rihmasto rakenteena on elementin kaltainen. Mieleen muistuu kuva meren aalloilla keikkuvasta korkinpalasta. Korkinpala ei itse liiku, vaan on elementissä joka liikkuu. Tämä on myös runon ja runouden suhde. Runo keikkuu runouden rannattomassa elementissä, jolla ei ole määräävää keskusta. Kuvaus vastaa niin ikään alati kutkuttavaan kysymykseen runouden toimialasta, siitä fyysisestä tai henkisestä tilasta, jossa se toimii. Runous käyttää kieltä, tai siinä esiintyy kieltä, mutta se ei välitä tietoja, ajatuksia tai tarinoita samassa merkityksessä kuin tavanomainen kirjoitettu viesti tai sisältö. Ainakaan runous ei ole pelkkää kontenttia; se on myös astia, johon sisältö on säilötty. Runous on elävä olio ja lähempänä aitoa luontokappaletta kuin melkeinpä mikään muu ihmisen tekemä. Runous ei kuvaa tai kerro tehtäviä ratkovista tursaista tai limasienistä, vaan se on olio, joka ratkoo ”tehtäviä”  lukijansa ja kirjoittajansa avulla.