Sattuma puuttuu peliin. Ystävä näyttää kahvilassa ohutta vihkosta nimeltä Jalkahikiorkgideat. Nopeasti selaten kyseessä on Torniossa 1978 painettu omakustanne, runoteos, joka sisältää myös visuaalis-konkreettisia elementtejä. Asiat alkavat teoksen nimestä (johon tosiaan sisältyy yllättävä ylimääräinen g-kirjain) ja jatkuvat nimiösivulla. Heti alkuun saamme tietää, että teoksen on ”kirjoittanut, kuvittanut&kustantanut mutta, vastoin uumoiluja, ei latonut” tekijä nimeltä Matti Niskala. Teoksen nimi ilmaistaan poikkeavasti tavuttaen: JALKAH- / IKI- / OR- / KG- / IDEAT. Otsikkoa seuraa ohjeistava täsmennys: ( tavuja & kirjaimia voi lisätä tai poistaa ). Ja vielä senkin jälkeen:

Mikäli tämä gonorukoelma,
  henkisen Ana R. Kismin viihderistiside,
    (n. joka 5500. suomalaiselle)
      jonkun SIAN mielestä
        on surkeata lyriikkaa,
          laskettakoon koko oheinen opus
            siinä tapauksessa
              ylevän ikimuistoiseksi
                proosaksi. 

Kaikista normeista piittaamaton, röyhkeän anarkistinen gonorukoelma, jota on kaikesta päättäen painettu 1000 kappaletta? Montakohan niitä on edelleen liikkeellä, tämän helsinkiläisestä Sofian antikvariaatista löytyneen kappaleen lisäksi? Niskalan runoilijanura jäi ainakin julkaisujen perusteella lyhyeksi. Seuraavana vuonna ilmestyi hiukan arveluttavasti nimetty omakustanne Welmuja walheita rakkauvesta eli HUH HAH HEI ja emännän päätä seinään. Toisinkin olisi voinut käydä. Esikoisen takasivulta löytyy Kari Aronpuron testimoniaali: ”Matti Niskala luo koneellaan mielenkiintoisia semanttisia tasoja, joista ei voi olla myönteisesti kiinnostumatta.” Ilpo Tiihonen julisti Niskalan ”tarpeelliseksi reuhaajaksi” arvioidessaan hänen molemmat kirjansa Nuoren Voiman palstoilla: ”Pliseerattu kieli on Niskalan maalitaulu. Säpinää syntyy, hurrikaani on värvätty kirjastoluokituksen ekspertiksi.”