Aiheen uudelleen rajaaminen samoin kuin näkökulman tai mittakaavan muuttaminen synnyttävät uutta vaikka itse asia pysyisi samana: ”Kun auguuri 3000 vuotta sitten toisintaa rakenteilla olevan temppelin pohjakaavaa sauvalla ilmaan ja tutkii josko suorakulmioon ilmestyvien lintujen lentoradoissa on suosiollisia enteitä, hän saattaa olla ensimmäinen joka näkee maiseman kuvana ja katsoo eristettyä kuin kokonaisuutta, näkee tuon eristämisen avulla jotain mikä ei näkyisi osana kokonaisuuttaan.” (Varmemmaksi vakuudeksi tekstin alle on piirretty pisteviivoin rajattu suorakaiteen muotoinen alue, ikään kuin markeeraamaan auguurin ilmaan piirtämää suorakulmiota. Alue on periaatteessa tyhjä, paitsi että lehden kääntöpuolelle — tässä tapauksessa edelliselle sivulle — painettu teksti kuultaa vaimeasti paperin läpi.)

Eläimet ovat jonkinlainen reitti ihmiseen. Niiden tarkkaileminen auttaa ymmärtämään myös tarkkailijaa.

Mutta lajien joukossa on yksi, ja tämän yhden virheiden vuoksi myös kanalintu jää kiinni kuopimiseen eikä kilpikonna pääse eteenpäin vaan liukuu seinää pitkin takaisin; ja se mikä oli äskettäin ei pääse syödyksi eikä katoamaan vaan sijaitsee himertävän vaalean pinnan takana, katsoo sieltä silmillään, jopa viiden kalan silmät saman seinämän takana.

Fragmenttien elämästä

Ja jos kaikki tämä olikin kirjoitettu tähtiin ja minun kadonneeseen kalenteriini poikittain: 

pitkä hansikoitu vuosi, valonsa

joka tulee kopioina lehvien lomitse

linnut jotka osoittamissani puissa kujersivat kutsuvasti ja kuin

laulaakseen

haparoivat askeleni suureen 
ilmaan: 

oppivuosiani kaikki, satovuodet. Tuomi

ei kukkaan puhjettuaan enää kuihdu: siitä näet 

että minäkin olen ainoastaan siis vain jäänyt henkiin

Ajatuksissani kiskaisin jotain maasta,
sieltä tuli kokonainen lintu juurineen,
niin köyhä, ettei sillä ollut edes taskuja. 

Joskus runo on ajatuksissaankin ollessaan niin konkreettinen, että se muodostuu suunnattomaksi tilaksi. Niin kuin nyt tuossa edellä, tässä: Nukun kuin kivi oman sydämeni pohjassa, ja seuraavassakin katkelmassa Sanna Karlstömin kokoelmassa Alepala (2019): 

Sinä joka olet läsnä kuin nauris
sinä joka kahiset kuin persilja ja sinä
joka avaudut kuin purkillinen punajuuria.