tiistai 30. huhtikuuta 2019

Ajatuksissani kiskaisin jotain maasta,
sieltä tuli kokonainen lintu juurineen,
niin köyhä, ettei sillä ollut edes taskuja. 
Joskus runo on ajatuksissaankin ollessaan niin konkreettinen, että se muodostuu suunnattomaksi tilaksi. Niin kuin nyt tuossa edellä, tässä: Nukun kuin kivi oman sydämeni pohjassa, ja seuraavassakin katkelmassa Sanna Karlstömin kokoelmassa Alepala (2019): 
Sinä joka olet läsnä kuin nauris
sinä joka kahiset kuin persilja ja sinä
joka avaudut kuin purkillinen punajuuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti