Vesi on kuitenkin yksi maailman vanhimmista kulttuurisista symboleista, ja se kantaa vahvoja filosofisia, uskonnollisia ja eettis-esteettisiä arvoja. Vesi on tärkeässä roolissa useimmissa maailmansyntymyyteissä ja luonnonfilosofioissa. Vesi on kieliä ja kansallisia kulttuureja ylittävä symbolinkantaja ja keskeinen välittäjäaines vertauksille, metaforille, allegorisille ja muille kielikuville. Vesi liitetään mitä erilaisimpiin elämänalueisiin, konkreettiseen ja abstraktiin, tilaan, muotoon, valtaan, naisellisuuteen, jumaluuteen, mutta myös politiikkaan ja oikeuteen; se on osallisena kulteissa, rituaaleissa, uskonnoissa, taiteissa ja tieteissä.Ihmekös tuo, että Gaston Bachelard ja hänen teoksensa Vesi ja unet nousee jälleen esille. Veden poetiikka ei koostu vain visuaalista kuvista, vaan vesi on läsnä unelmoinnissa ja kuvittelussa myös kokemuksellisena tunteena. Bachelardin mukaan vesi elementtinä ”tuo tullessaan tietyntyyppisen syntaksin, mielikuvien ketjuuntumisen ja pehmeän liikkeen, joka irrottaa uneksinnan liian suorasta objektisuhteesta”.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi ja unet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi ja unet. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 29. joulukuuta 2019
Jatkan esipuheen referoimista. Ihmisen ja veden suhde tarkoittaa, että ihminen — joka itsekin koostuu suureksi osaksi vedestä — ei voi irrottautua luonnon ja veden kiertokulusta muttei myöskään sanoutua irti itse luomistaan vesiteknologian käytännöistä. Ihmisen kulttuurinen minäkuva on liitossa veden kanssa. Ja koska kulttuurit ovat kytköksissä veteen aineellisesti ja symbolisesti, on kiinnitettävä huomiota siihen, miten vedestä puhutaan ja missä yhteyksissä eli miten eri diskurssit esittävät vettä. Teollisena aikakautena luonnontieteiden ja vesiteknologian hallitsema tieto vedestä on painottunut luonnonfilosofisten ja kulttuuristen merkitysten, kertomusten ja myyttien kustannuksella, ja tämä on johtanut veteen liitettyjen symbolisten ja myyttisten merkitysten kaventumiseen. Suora sitaatti:
perjantai 6. joulukuuta 2019
Avaan Veli-Matti Huhdan elokuvaesseistä koostuvan teoksen Rahat ja henki (2019). Esiin kääntyy sattumoisin Matti Kassilan klassikkoelokuvaa Elokuu (1956) käsittelevä teksti. Käy ilmi, että Huhta katselee elokuvaa — jonka tarina sijoittuu järvi-Suomeen, kanavan varrelle — Gaston Bachelardin avustuksella, erityisesti teoksen Vesi ja unet kautta. Huhta kirjoittaa:
Bachelard kysyy miten, minkälaisilla mekanismeilla, vesi tuottaa ihmisen mieleen kuvia, jotka sitten siirtyvät taiteeseen. Vesi on ”olennainen kohtalo, joka alinomaa muutaa hänen [ihmisen] olemassaolonsa substanssia; Bachelardin metapoetiikassa vedestä ”tulee kuvien tukikohta”.”Ihmisellä on syvällä itsessään sama virtaamisen kohtalo kuin vedellä”, Huhta jatkaa filosofin siteeraamista. Hetken päästä kirjoittajan mieleen tulee säe Pentti Saarikoskelta: On kuin järvi ajattelisi.
lauantai 26. lokakuuta 2019
Jatkoa seuraa:
Ei myöskään ole suurta runoutta ilman hitauden ja seesteisyyden suuria intervalleja, ei suuria runoja ilman hiljaisuutta. Vesi onkin yksi rauhan ja hiljaisuuden alkumalleista. Nukkuvat ja hiljaiset vedet tuovat maisemaan, kuten Paul Claudel sanoo, ”laulujen lampia”. Niiden lähettyvillä runous kasvaa painossaan. Vesi elää suurena materialisoituneena hiljaisuutena. Juuri Mélisanden lähteen laitamilla Pelleas huokaa: ”On aina niin oudon hiljaista… Voi kuulla veden nukkuvan.” Tuntuu siltä, että tajutakseen hiljaisuuden sielumme on nähtävä jotakin joka vaikenee; ollakseen varma levollisuudestaan sen on tunnettava lähellään suuri luonnonolio unessa. Maeterlinck työskenteli runouden ja hiljaisuuden rajamailla, niin hiljaisin äänin kuin mahdollista, nukkuvan veden äänin.
perjantai 25. lokakuuta 2019
Tässä on paikka jälleen palata hetkeksi Gaston Bachelardiin ja teokseen Vesi ja unet. Bachelardin mukaan esimerkiksi runoilijat voidaan jakaa neljään kategoriaan sen mukaan, mitä elementtivoimia he edustavat. Kirjoittaminen edellyttää ikään kuin elementtiin sitoutumista. ”Jotta uneksinta olisi kyllin luonteikasta”, Bachelard kirjoittaa, ”tuottaakseen kirjoitetun runoteoksen eikä vain joutohetkien päähänpälkähdyksiä, sen on löydettävä aineensa. Jonkin elementin on annettava teokselle substanssi, säännöt, erityinen poetiikkansa.” Vesi vetää puoleensa runoilijoita. Loppupuolella teosta Bachelard päästää irti:
Iloissaan ja suruissaan, kiihkossaan ja tyyneydessään, piloissaan ja valituksissaan lähde on oikeastaan, kuten Paul Fort sanoo, ”vedeksi tullut sana”. Veden kaikkia ääniä — kauniita, yksinkertaisia, raikkaita — kuunnellessa vesi, siltä vaikuttaa, ”nousee kielelle”. Pitäisikö meidän vaeintaa riemu, joka seuraa kielen kostumista? Miten silloin ymmärtäisimme tiettyjä ilmaisuja, jotka kutsuvat esiin kosteuden sisimmän olemuksen? Esimerkiksi Rigvedan eräs hymni liittää kahdella lauseella meren ja kielen toisiinsa: "Indiran rinnan täytyy soman janossaan olla täynnä sitä: kuten meri on aina täynnä vettä, niin kielen täytyy alati olla syljen kostuttama. Nesteisyys on kieleen liittyvä perusasia: kielen pitää aina olla täysissä vesissä. Siitä alkaen kun opimme puhumaan, kuten Tristan Tzara toteaa, ”vuolaiden jokien parvi täyttää kuivan suun”.
maanantai 9. syyskuuta 2019
Kuinka sanoa paremmin, että vesi kulkee kuvien kautta, Bachelard kysyy. Kuinka ilmaista paremmin sen metaforinen voima? Hänen mielestään Wordsworth kehittelee kuvastoaan edelleen kohti psykologista metaforaa, joka puolestaan näyttää syvyyden perustavalta metaforalta:
Sellaisia suloisia toimia olemme kauan harjoittaneet, jotka
ovatkin asettuneet pysyvästi pitkin menneen ajan pintaa.
sunnuntai 8. syyskuuta 2019
Bachelardin mukaan runoilija "uneksii enemmästä, koska kaikki heijastukset ja syvyyden ilmiöt sysäävät hänet kuvien tielle, koska taivaan ja syvän veden avioliitosta syntyy sekä rajattomia että täsmällisiä metaforia". Bachelard jatkaa Wordsworthin siteeraamista:
Silti usein on hän ymmällään, eikä pysty erottamaan
varjoa aineesta itsestään, kalliota ja taivasta ja vuoria, pilviä
jotka heijastuvat selkeän veden syvyydessä, siitä mikä
siellä on oikeasti kotonaan, milloin risteää valonheijastus omaan
kuvajaiseensa ja milloin auringon kilo, kaikki väräjöivät liikkeet,
ei tiedä mistä, ovat esteitä jotka tehtävästä vain
ihanamman.
lauantai 7. syyskuuta 2019
Vesi on Bachelardin mielestä runoilijoille antoisa aihe erityisesti silloin, kun sen heijastuksia ja syvyyksiä kontemploi yhtaikaa. Esimerkiksi hän ottaa William Wordsworthin ja tämän runon "Prelude":
Kuin se joka roikkuu alas kurottaen hitaasti kulkevasta veneestäSuom. Jöns Carlson
hiljaisen veden rinnalla maaten, ryhtyy sellaisiin
löytöihin joita silmä voi tehdä allaan syvyyden pohjasta ja
näkee monia kauniita näkyjä vesikasveja, kaloja, kukkia,
onkaloita, pikkukiviä, puiden juuria, ja ihmeitä enemmänkin.
perjantai 6. syyskuuta 2019
torstai 5. syyskuuta 2019
Vedestä kirjoittaessaan Bachelard päätyy tietenkin puhumaan myös hukkuneista. Seuraavassa aiheena on Ofelia:
Vaikka lukija ei koskaan olisi nähnyt hukkuvaa, hän kuitenkin tunnistaa kuvan ja liikuttuu siitä, koska tuo näky kuuluu mielikuvituksemme alkukantaiseen luontoon. Kyseessä on arkipäivän uneksittu vesi, sisäisen lähteen vesi, joka "ofelisoi" meissä ja täyttyy luonnostaan nukkuvista, virran tempomista, luovuttaneista, hiljaa kuolevista olennoista. Silloin nuo kelluvat veden hiljaiset tuntuvat kuolemassaan jatkavan samaa uneksimista. Arthur Rimbaud on yksi tämän kuvan uudelleenlöytäjiä:
silloin tällöin vaipuu / kelmeä autuas kelluja, hukkunut aatoksissaan
tiistai 3. syyskuuta 2019
”Yksi kysymys vaivaa minua”, kirjoittaa Gaston Bachelard teoksessaan Vesi ja unet: ”Oliko Kuolema ensimmäinen merenkulkija? Eikö vainajien arkkuja jätetty merten armoille, kuljeksimaan läpi myrskyjen, jo kauan ennen kuin ihmiset uskaltautuivat merimatkoille?” Yhtä kaikki, Bachelard päätyy toteamaan:
hieman uneksimalla alkaa vaikuttaa siltä, ettei merenkäynnin hyöty ollut esihistorialliselle ihmiselle vielä tarpeeksi selvä peruste kanoottien veistämiselle. Mikään hyöty ei voinut oikeuttaa aaltojen armoille jättäytymisen suurta riskiä. Merenkäynnin vaarojen kohtaamiseen tarvittiin paljon voimakkaampi vaikutin. Ja sellaisia vaikuttimia ovat ihmisten haavekuvat. Voimakkaimmat intressit saavat heidät uneksimaan, eivät niinkään laskelmoimaan. Tästä alkavat sankaritarut. (suom. Jan Blomstedt)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)