Vedestä on moneksi, kuten juuri nyt julkaistava runous osoittaa. Vesi aiheena on tärkeä osa uutta ekokriittistä runoutta, mutta se inspiroi ajattelua ja ilmentää tunnetta ja kokemusta niin ikään muotona ja rakenteena. Ainutlaatuisen luonteensa ansiosta vettä voidaan tarkastella yhtä hyvin läsnäolon kuin poissaolon näkökulmasta. Kuten todettua, uusi teknologia mahdollistaa vedenlaisten kuvien ottamisen niin, että algoritmi ”poistaa” kuvista aihetta ympäröivän veden ja saa kuvat näyttämään siltä kuin ne olisi otettu ”ilmassa”. Samaan aikaan toisaalla kerrotaan taiteilijasta, joka kuvaa aiheensa tieten tahtoen vesielementissä. Christy Lee Rogers ottaa kuvia veden alla saadakseen henkilöasetelmansa näyttämään barokin ajan maalauksilta. Kirkkaasti valaistun öisen uima-altaan vesi käyttäytyy eri tavoin kuin ilma ja luo kuviin paitsi voimakkaan tunnelman myös ainutlaatuisen liikkeen vaikutelman. Vesi on mahtava, moneen pystyvä ja monivivahteinen elementti ja melkein ei mitään.

Miira Luhtavaaran esikoiskokoelman nimi on Sinusta roikkuu valoa. Sen ensimmäisen osasto on nimeltään "Merivettä jäänyt hymykuoppiin". Saamme lukea muun muassa seuraavaa:

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Keskellä myrskyävää merta erottui hahmo, ihan tavallinen ihminen, joka maalasi. Tai siltä se ainakin näytti jälkeenpäin. Hän oli ottanut omakseen pienen pläntin keskeltä merta, pienen saaren tai pilven tai harakanpesän ja maalannut siihen jotakin mieltä. Hän oli maalannut siihen vaaleanpunaisen hattaran. Ajatella! Tällaisena aikana!

Saara Turusen ja Q-teatterin Medusan huone rikkoo monia sopimuksia. Näytelmä tai sen esitys on melkein pelkkää tilaa ja hiljaisuutta. Syntyy kummakas tunne ja tunnelma, kun sekin vähä mitä sanotaan, sanotaan kaikkea muuta kuin normaalin dialogin keinoin. Huone itsessään on outo, ja manipuloidut mittasuhteet vääristävät tilan ja siinä liikkuvien tai oleskelevien ihmisten kokoa ja suhteita toisiinsa. Ollaan yhtä aikaa tutussa ja vieraassa; ollaan yhtä aikaa sisällä ja ulkona. Huoneen ainut "koriste" on yhdelle seinälle ripustettu meriaiheinen maalaus, kuinkas muuten. Maalauksessa erottuu kaista taivasta ja kuohupäisenä aaltoilevaa merta. Kuvassa ei ole mitään erityistä. Taulu on kuitenkin pystymallinen, eikä vaakasuunnassa esitetty maisema. Ei siis landscape, kuten englannikieliset sanovat, vaan muotokuva eli portrait. Kun näytelmässä meri kuohuu, se kuohuu ihmisessä. Esityksen alkupuolella taulu on aavistuksen verran vinossa; loppupuolella yksi henkilöistä (mies) käy korjaamassa sen asentoa.