Saara Turusen ja Q-teatterin Medusan huone rikkoo monia sopimuksia. Näytelmä tai sen esitys on melkein pelkkää tilaa ja hiljaisuutta. Syntyy kummakas tunne ja tunnelma, kun sekin vähä mitä sanotaan, sanotaan kaikkea muuta kuin normaalin dialogin keinoin. Huone itsessään on outo, ja manipuloidut mittasuhteet vääristävät tilan ja siinä liikkuvien tai oleskelevien ihmisten kokoa ja suhteita toisiinsa. Ollaan yhtä aikaa tutussa ja vieraassa; ollaan yhtä aikaa sisällä ja ulkona. Huoneen ainut "koriste" on yhdelle seinälle ripustettu meriaiheinen maalaus, kuinkas muuten. Maalauksessa erottuu kaista taivasta ja kuohupäisenä aaltoilevaa merta. Kuvassa ei ole mitään erityistä. Taulu on kuitenkin pystymallinen, eikä vaakasuunnassa esitetty maisema. Ei siis landscape, kuten englannikieliset sanovat, vaan muotokuva eli portrait. Kun näytelmässä meri kuohuu, se kuohuu ihmisessä. Esityksen alkupuolella taulu on aavistuksen verran vinossa; loppupuolella yksi henkilöistä (mies) käy korjaamassa sen asentoa.