Näytetään tekstit, joissa on tunniste uni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uni. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. syyskuuta 2019

Uusi Tuli & Savu (2/2019) on julkaissut kolme Harri Haarikon suomentamaa Anselm Hollon runoa. Runot ovat keskenään hyvin erilaisia. Ensimmäinen on muisto Helsingin pommituksista vuodelta 1940. Toinen on uni noususta vuoren huipulle tai sisään muun muassa edesmenneen ystävän Ted Berriganin kanssa. Runon loppu kannattaa siteerata:
mielestäni täytyy olla keino lopettaa tämä uni
samaan tapaan kuin on keinoja päättää runo 
Kolmas teksti on nimeltään ”Väritä sopivasti”, ja siinä Hollo kuvailee työpöydällään paperinpainona toimivaa kiveä:
Se on kivi joka löytyi Half Moon Bayn hiekoilta, vain tunnin ajomatkan päästä San Fransiscosta etelään. Se on poimittu lukuisten vastaanvanlaisten murikoiden ja pikkukivien joukosta, tämän planeetan pelottavimman ja samalla kauneimman vesialueen, Tyynenmeren puhdistamana ja rantaan tuomana. Syy miksi tämä meren teennös on nyt St. Paul Streetin puoleisella työpöydälläni Baltimoressa, on sen veistoksellisuus. Sillä on silmät, sieraimet ja suu, kaikki vähän epäsovinnaisissa paikoissa. Ranskalaiset kutsuvat tällaista — une jolie laide — niin rumaksi että se on kaunis. Tämä voisi aivan hyvin olla ajat sitten Maan rannoille laskeutuneen pienen venuslaisen fossiloitunut kallo. Kuin pienoiskokoinen Henry Mooren työ, se väistää helpot ratkaisut, pysäyttää katseen ja pakottaa pohtimaan muita tulkintoja.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Saila Susiluoto teoksessa Metropolis (2018):
Mitä pimeämpi meri

sen loistavammat oliot syvyydessä
Myöhemmin samassa kokoelmassa, ensin aukeaman vasen puoli:
Meren suolahuuto, sumutorven painauma muistin laskokseen

haaksirikko kun laiva huuhtoutuu portaita pitkin

kalkittuun seinään kuvioituu levästä muraali, näkinkenkiä

simpukoita, hiekkaa meidän repaleisista kengistämme

hopeasuomuja, unia joissa tilaan avautuu lisää huoneita

kaupunkien päälle toisia kaupunkeja

missä linnut lentävät levottomasti

tuulen ja auringon repimät kukat

tähtien luodinreiät kupolin lihassa



ajattele merta, aaltoja jotka laukovat rantaa vasten

heinäsirkkojen nitkuttavaa kelloa

saarta joka on valossa hohtava kuparikattila

unta josta heräsit                 ja uni vielä venytteli sinussa

eikä olisi tahtonut sinun loppuvan
Ja sitten oikea:


Tuo meri, meidän suolamme ja sokerimme, se lämpeni kosketukseni alla. Sisällä talossa oli puuleikattu ikoni, enemmän raami, kehys, kuvassa oli puinen äiti, hänen vatsassaan lapsi, hänen vatsassaan kalan ranka. Ajattelin että leivän, kalan ja jakamisen siemenet olivat jo siellä, valmiina. Ajattelin: että kun lapsena pelkäsi miten vuodet muuttavat, että tulee itselleen tunnistamattomaksi.

torstai 14. helmikuuta 2019

Jyväskylästä kotiinvietäväksi jäi Ilkka Juhani Takalo-Eskolan esikoisteos Upottava. Teos ilmestyi erityisherkkänä vuonna 1964, joka merkitsi suomalaisen runouden ensimmäisen poikkitaiteellisen vaiheen alkua. On radikaalia kollaasia ja lineaarisuutta rikkovaa disjunktiota:

maailmanpyy tuomitsee rasvamunkki kakskytviis lierohammas viissenttiä § veisaa § happamaton napa § ihra neiti Nååden taal § Prof Juumo sensuuriin § rippituolissaan Kastro huraa sanoi ei meitä käärmeet pelota meri nöyrä eipä tänään ruostu-Kenedi Itä-Savossa

Tai näin, osastossa nimeltä ”Kieli vetää”, jos ei muuta, niin muistumana siitä, miten monin tavoin meri voi ”tulvia yli”:

Mikä rapu se sellainen rapu on, joka aina maalle nousee, vaikka sen kuinka veteen heittää? Unihan se. Symbolin kuori, symbaali.

Lopussa teos ilmoittaa keinonsa:

Teksteissäni on VIRHEITÄ jotka nekin tulevat useista LÄHTEISTÄ. VAIKUTTEITA olen saanut paljonkin, olen niille melko herkkä.
Ilkka-Juhani Takalo-Eskola: Upottava. Tajo 1964.

maanantai 28. tammikuuta 2019

Ensimmäisestä teoksesta ei heti tiedä, mihin suuntaan tie lähtee menemään. Mutta tuttuja elementtejä ei tarvitse kauan etsiä, kun jo meressä uni joka loiskuu ja pärskii / jos alkaa sataa, merikin vuotaa. Mikä siinä onkin juuri nyt, että yhdellä jos toisella meri läikkyy tai vuotaa yli reunojensa. Meri, uni, sade, elementit. Alkoiko ihmisyys siitä, kun joku näki ensimmäisen unen. Vai siitä, kun joku kertoi näkemänsä unen toiselle. Unen ja runon logiikassa mutta myös muodossa on jotain samankaltaista: säkeistöt, kerto, toistot.

juoksu valoa ja varjoa päin on hyvä
saarelta vain jos juoksee
                                               tippuu
                                                                mereen

Vappu Kannas: Morsian. ntamo 2018.