Uusi Tuli & Savu (2/2019) on julkaissut kolme Harri Haarikon suomentamaa Anselm Hollon runoa. Runot ovat keskenään hyvin erilaisia. Ensimmäinen on muisto Helsingin pommituksista vuodelta 1940. Toinen on uni noususta vuoren huipulle tai sisään muun muassa edesmenneen ystävän Ted Berriganin kanssa. Runon loppu kannattaa siteerata:

mielestäni täytyy olla keino lopettaa tämä uni
samaan tapaan kuin on keinoja päättää runo 

Kolmas teksti on nimeltään ”Väritä sopivasti”, ja siinä Hollo kuvailee työpöydällään paperinpainona toimivaa kiveä:

Se on kivi joka löytyi Half Moon Bayn hiekoilta, vain tunnin ajomatkan päästä San Fransiscosta etelään. Se on poimittu lukuisten vastaanvanlaisten murikoiden ja pikkukivien joukosta, tämän planeetan pelottavimman ja samalla kauneimman vesialueen, Tyynenmeren puhdistamana ja rantaan tuomana. Syy miksi tämä meren teennös on nyt St. Paul Streetin puoleisella työpöydälläni Baltimoressa, on sen veistoksellisuus. Sillä on silmät, sieraimet ja suu, kaikki vähän epäsovinnaisissa paikoissa. Ranskalaiset kutsuvat tällaista — une jolie laide — niin rumaksi että se on kaunis. Tämä voisi aivan hyvin olla ajat sitten Maan rannoille laskeutuneen pienen venuslaisen fossiloitunut kallo. Kuin pienoiskokoinen Henry Mooren työ, se väistää helpot ratkaisut, pysäyttää katseen ja pakottaa pohtimaan muita tulkintoja.