Näytetään tekstit, joissa on tunniste elementit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elementit. Näytä kaikki tekstit
maanantai 30. joulukuuta 2019
Vedestä on moneksi, kuten juuri nyt julkaistava runous osoittaa. Vesi aiheena on tärkeä osa uutta ekokriittistä runoutta, mutta se inspiroi ajattelua ja ilmentää tunnetta ja kokemusta niin ikään muotona ja rakenteena. Ainutlaatuisen luonteensa ansiosta vettä voidaan tarkastella yhtä hyvin läsnäolon kuin poissaolon näkökulmasta. Kuten todettua, uusi teknologia mahdollistaa vedenlaisten kuvien ottamisen niin, että algoritmi ”poistaa” kuvista aihetta ympäröivän veden ja saa kuvat näyttämään siltä kuin ne olisi otettu ”ilmassa”. Samaan aikaan toisaalla kerrotaan taiteilijasta, joka kuvaa aiheensa tieten tahtoen vesielementissä. Christy Lee Rogers ottaa kuvia veden alla saadakseen henkilöasetelmansa näyttämään barokin ajan maalauksilta. Kirkkaasti valaistun öisen uima-altaan vesi käyttäytyy eri tavoin kuin ilma ja luo kuviin paitsi voimakkaan tunnelman myös ainutlaatuisen liikkeen vaikutelman. Vesi on mahtava, moneen pystyvä ja monivivahteinen elementti ja melkein ei mitään.
torstai 28. marraskuuta 2019
Pakko lainata tähän Vedenpeiton mottositaattia, koska mielestäni se kertoo sekä Särkiön aiheesta että hänen metodistaan:
Kun näen syvän veden läpi uima-altaan pohjalaatat, en näe niitä vedestä ja heijastuksista huolimatta vaan nimenomaan niiden läpi ja välityksellä. Jos noita vääristymiä ei olisi, jos ei olisi auringon tekemää raidoitusta, jos näkisin laattojen geometrian ilmman tuota lihallisuutta, lakkaisin näkemästä ne sellaisina kuin ne ovat ja siellä missä ne ovat, nimittäin kauempana kuin mikään paikannettavissa oleva paikka. Itse vedestä, vedellisestä voimasta, siirappimaisesta ja peilailevasta elementistä ei voi sanoa, että se on tilassa: se ei ole muualla, mutta se ei ole uima-altaassakaan. Se asuu siinä, se aineellistuu siinä, mutta allas ei sisällä sitä, ja jos nostan silmäni sypressien seinämään jolla heijastusten verkko päilyy, minun on myönnettävä, että vesi vierailee sielläkin tai ainakin lähettää sinne aktiivisen ja eläväisen olemuksensa (suom. Miika Luoto ja Tarja Roinila).
maanantai 4. marraskuuta 2019
Rihmasto rakenteena on elementin kaltainen. Mieleen muistuu kuva meren aalloilla keikkuvasta korkinpalasta. Korkinpala ei itse liiku, vaan on elementissä joka liikkuu. Tämä on myös runon ja runouden suhde. Runo keikkuu runouden rannattomassa elementissä, jolla ei ole määräävää keskusta. Kuvaus vastaa niin ikään alati kutkuttavaan kysymykseen runouden toimialasta, siitä fyysisestä tai henkisestä tilasta, jossa se toimii. Runous käyttää kieltä, tai siinä esiintyy kieltä, mutta se ei välitä tietoja, ajatuksia tai tarinoita samassa merkityksessä kuin tavanomainen kirjoitettu viesti tai sisältö. Ainakaan runous ei ole pelkkää kontenttia; se on myös astia, johon sisältö on säilötty. Runous on elävä olio ja lähempänä aitoa luontokappaletta kuin melkeinpä mikään muu ihmisen tekemä. Runous ei kuvaa tai kerro tehtäviä ratkovista tursaista tai limasienistä, vaan se on olio, joka ratkoo ”tehtäviä” lukijansa ja kirjoittajansa avulla.
lauantai 26. lokakuuta 2019
Jatkoa seuraa:
Ei myöskään ole suurta runoutta ilman hitauden ja seesteisyyden suuria intervalleja, ei suuria runoja ilman hiljaisuutta. Vesi onkin yksi rauhan ja hiljaisuuden alkumalleista. Nukkuvat ja hiljaiset vedet tuovat maisemaan, kuten Paul Claudel sanoo, ”laulujen lampia”. Niiden lähettyvillä runous kasvaa painossaan. Vesi elää suurena materialisoituneena hiljaisuutena. Juuri Mélisanden lähteen laitamilla Pelleas huokaa: ”On aina niin oudon hiljaista… Voi kuulla veden nukkuvan.” Tuntuu siltä, että tajutakseen hiljaisuuden sielumme on nähtävä jotakin joka vaikenee; ollakseen varma levollisuudestaan sen on tunnettava lähellään suuri luonnonolio unessa. Maeterlinck työskenteli runouden ja hiljaisuuden rajamailla, niin hiljaisin äänin kuin mahdollista, nukkuvan veden äänin.
perjantai 25. lokakuuta 2019
Tässä on paikka jälleen palata hetkeksi Gaston Bachelardiin ja teokseen Vesi ja unet. Bachelardin mukaan esimerkiksi runoilijat voidaan jakaa neljään kategoriaan sen mukaan, mitä elementtivoimia he edustavat. Kirjoittaminen edellyttää ikään kuin elementtiin sitoutumista. ”Jotta uneksinta olisi kyllin luonteikasta”, Bachelard kirjoittaa, ”tuottaakseen kirjoitetun runoteoksen eikä vain joutohetkien päähänpälkähdyksiä, sen on löydettävä aineensa. Jonkin elementin on annettava teokselle substanssi, säännöt, erityinen poetiikkansa.” Vesi vetää puoleensa runoilijoita. Loppupuolella teosta Bachelard päästää irti:
Iloissaan ja suruissaan, kiihkossaan ja tyyneydessään, piloissaan ja valituksissaan lähde on oikeastaan, kuten Paul Fort sanoo, ”vedeksi tullut sana”. Veden kaikkia ääniä — kauniita, yksinkertaisia, raikkaita — kuunnellessa vesi, siltä vaikuttaa, ”nousee kielelle”. Pitäisikö meidän vaeintaa riemu, joka seuraa kielen kostumista? Miten silloin ymmärtäisimme tiettyjä ilmaisuja, jotka kutsuvat esiin kosteuden sisimmän olemuksen? Esimerkiksi Rigvedan eräs hymni liittää kahdella lauseella meren ja kielen toisiinsa: "Indiran rinnan täytyy soman janossaan olla täynnä sitä: kuten meri on aina täynnä vettä, niin kielen täytyy alati olla syljen kostuttama. Nesteisyys on kieleen liittyvä perusasia: kielen pitää aina olla täysissä vesissä. Siitä alkaen kun opimme puhumaan, kuten Tristan Tzara toteaa, ”vuolaiden jokien parvi täyttää kuivan suun”.
torstai 24. lokakuuta 2019
Kainulaisen mukaan rytmin vedenkaltainen toistoliike toimii.
Se muistuttaa ajan kulun mutkikkuudesta. Veden ja ajan vääjäämätön liike näyttää suoraviivaiselta mutta onkin kerrostunutta ja koostuu menneestä, nykyisyydestä ja tulevasta eli toistuvista elementeistä, kierrosta ja uusintamisesta. Sanoissa liikkuminen yhdistää runoelmaan sisältyvän etsinnän, joka suuntautuu tulevaisuuteen, ja uudelleen löytämisen, jossa on kaiveltava menneitä. Ilmaisun tapa ja muoto tukevat toinen toistaan, ja kombinaatio jättää riittävästi arvoituksia: millaista onkaan runoissa mainittu ”kalojen kabbala”, entä millaista ”kasteinen sana”? Sen tajuamiseen ei teknokraattinen järki yllä, tarvitaan runoutta joka ei pääty pisteeseen vaan jatkuu lukijassa.
Tunnisteet:
aalto,
elementit,
helena kallio,
kalarakastaja,
laulu,
mennyt,
meri,
nykyhetki,
piirtäminen,
piste,
runon tuntu,
rytmi,
siru kainulainen,
tuleva,
vesi,
viivat,
välimerkit
tiistai 14. toukokuuta 2019
Kun nyt Rekola on mainittu, muistutetaan mieliin 1972 ilmestynyt kokoelma Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille ja sen toinen runo:
Kun tulee kirkas sunnuntai, olen toivonut koko viikon pieniä tummia hahmoja meren valkealle jäälle.Elementit ovat läsnä myös pikku rakkausrunossa:
Kesken kaiken sadeJää ja iho, pintoja molemmat. Ihminen kaipaa itselleen mahdollisimman ison peilin.
pysähtyy kuuntelemaan
kun hyväilen sinua.
torstai 2. toukokuuta 2019
perjantai 5. huhtikuuta 2019
Katkelma prologista Taneli Viljasen teoksessa Vyöhyke (2017):
Miten suloista. Voimmeko olla paikallamme tässä maailmassa. Voimmeko me herätä. Avaan oven. Lävistät ruumiini ja sisältöni leviää taivaalle. Tämä meri on sinun ruumiisi. Minä hukun. En voi herätä ilman sinun huuliasi, ilman sinun päätäsi. Kaikkea mitä voidaan koskettaa, kaikkea mihin voi hukkua. Mikä halun liike avaa tämän aukon. Hohtavia silmiä sataa, ne putoavat hohtavaan mereen, limakalvot kohtaavat, tämä on välähdys, silmänräpäys, kaikki sekoittuu. Eikö se ole samantekevää. Tytöt huutavat. Laukauksen ääniä, huutoja, herään. Tämä on pimeyttä. Paperia, ihoa, kerrostumia, minun ihoni hankautuu pois. Ovi sulkeutuu ja avautuu. Haluan. Äänten kaoottista liikettä. Meri on sinussa, ovi avautuu, mitä me voimme olla. Joku minä ja joku sinä.Alkuteoksessa prologin teksti on kirjoitettu kokonaan suuraakkosin. Sama toistuu muualla. Se voi olla ironinen ratkaisu tai vain halu korostaa asioiden yhtäläistä tärkeyttä. Kaikki on tasa-arvoista ja vaatii yhtäläisen huomion. Kaikki riippuu mittakaavasta. Sinä ja minä yhtyvät keskenään, mutta myös elementteihin ja maailmaan. Paperi ja iho edustavat maailmojen kerrostumia. Tämä meri on sinun ruumiisi.
perjantai 29. maaliskuuta 2019
Turun taidemuseossa Anna Reivilän mustavalkoisissa kuvissa esiintyy köysin sidottuja kiviä, puita ja muita maisemaan kuuluvia tai sinne sijoitettuja luonnonelementtejä. Näyttelyesitteen mukaan kuvat viittaavat japanilaiseen sidontapereinteeseen, jossa köydet ja solmut symboloivat ihmisten ja jumalien välisiä yhteyksiä ja merkitsevät pyhää aikaa ja paikkaa. Ja sitten: ”Köysien käyttäminen viivoina on Reivilän tapa piirtää.” Tämä on hämmästyttävä mutta samaan aikaan täysin ymmärrykseen käyvä ajatus. Myös jatko miellyttää: ”Nämä kolmiulotteiset piirrokset ovat fyysisesti epävakaita ja olemassa vain hetken.” Kuvaamisen jälkeen solmut avataan, ja todisteeksi jäljelle jää vain valon tuottama kuva.
tiistai 19. maaliskuuta 2019
"Salatieteellisen teorian mukaan sadevesi sisältää herättämänsä kokemuksen", ilmoittaa näyttelyesite okkultismiin viitaten. Kyseessä on taiteilijakaksikko Ana Mrovlje ja Otto Urpelainen ja heidän näyttelynsä "As above, so below", eli ylisen ja alisen haarukassa mennään. Esite alkaa:
"Olemme kävelleet vesisateessa. Kokemus on todella syvä ja kaikenläpäisevä. Kirjoitimme siitä tekstin nimeltä Sadepäiväkirjat. Jälkeenpäin pullotimme samaa sadevettä, nautimme sitä tipoittain ja kirjoitimme siitäkin. Itseasiassa haluamme kuitenkin puhua sateesta sateen omalla kielellä. Sitä varten olemme rakentaneet vesi-installaation, joka toistaa kokemamme sanoitta, vain renkaita veden pintaan piirtäen.”Näyttelyohjelmaan kuuluvat myös yleisölle järjestetyt ohjatut sadekävelyt. Sadekävelyt!
maanantai 11. maaliskuuta 2019
Siltoja,
metroasemia, liikenneterminaaleja, yleisiä kirjastoja ja muita
ihmisen tekemiä rakennelmia arvioidaan yleensä niiden
käytännöllisyyden jos kohta myös esteettisyyden perusteella. Entä
jos ne olisivatkin kommentaareja runouteen? Samaa
voisi kysyä luonnolta ja sen ilmiöiltä. Niitty, lehto, koski tai jättömaa kritiikin
muotona tai sovelluksena. Sade, sumu, auer, tuuli.
sunnuntai 3. helmikuuta 2019
Pauli Tapio kirjoittaa Nuoressa Voimassa ( 5-6/18) otsikolla "Huomioita rytmin sumeudesta ja ihanuudesta". Mitä rytmi on – muotoa, sisältöä vai vähän kumpaakin – Tapio kysyy, ja kuinka ollakaan hänen vastauksessaan esiintyvät tutut elementit: "Yksi mahdollinen (eri lähteistä koottu, osin improvisoitu) rytmin mytofilosofia on tällainen: kielen perusta on runous ja rytmi on runouden perusta. Rytmin juuret ovat luonnossa ja ihmisen ruumiissa: auringonkierto ja veden aallot, kävely ja hengitys ovat esirytmejä, joiden varaan perustuu kykymme kokea maailma ja itsemme yhtenäisinä, ajallisina jatkumoina. Esteettisen rytmin juuret ovat primitiivisten ihmisapinayhteisöjen pyrkimyksessä hallita ruumista ja luonnonilmiöitä matkimalla ja vahvistamalla näitä esirytmejä. Metsästysonnea voi edistää tanssimalla kuin saalistettava eläin. Maa antaa satoa, jos liikumme sen pinnalla kuin sade. Kykenemme hallitsemaan omia ja toistemme mieliä, jos vahvistamme hengitystä supistamalla kurkunpäätämme jonkin yhteisen tahdin mukaisesti. Näin tuotamme ääntä, ja kun vuosikymmentuhansien saatossa opimme säätelemään äänen korkeutta ja väriä sekä hallitsemaan sen virtausta konsonantein, syntyy kieli. Kielen alkuperä on siis itsen ilmeisemisessa ja toisen lumoamisessa, invokaatiossa: runoudessa."
keskiviikko 30. tammikuuta 2019
Cia Rinne on omaperäinen konkretisti. Hän käsittelee kieltä kuin "ainetta" tai "materiaa", muttei sivuuta sanojen merkitystasoja. Toisaalta materiaalisesti ymmärretyt ja materiana käsitellyt sanat tai niitä pienemmät yksiköt eivät myöskään ole mykkiä, kuten yleensä konkretismissa. Rinteen runot ovat käsitteellisiä tekstejä ehkä lukuun ottamatta aina auditiivisia. Siteeraan tähän kuusi tai oikeastaan kolme pientä sanaa kokoelmasta Zaroum. Sanat ovat kaikki yksitavuisia, melkein pelkkiä äänteitä. Alkuperäisessä versiossa käsinkirjoitetut sanat on raamitettu allekkain ja pareittan pienten suorakaiteen muotoisten "laatikoiden" sisään. Pikkuruinen runo on yhtä aikaa käsitteellinen, konkreettinen, auditiivinen ja visuaalinen, ja sen aihe on "iso", jo edeltä tuttu elementit.
Cia Rinne: L'usage du mot. Notes for soloists. Zaroum. Kookbooks 2017.
sea
__________
earth
sky
__________
earth
sky
__________
sea
Cia Rinne: L'usage du mot. Notes for soloists. Zaroum. Kookbooks 2017.
sunnuntai 13. tammikuuta 2019
Merestä ja elementeistä ei pääse. Kaija Rantakarin kokoelma on nimeltään Koko meren laajuus. Heti ensimmäisellä sivulla sanotaan:
Ääretön koko käy yli ymmärryksen. Vähänkään suuremmaksi kasvaessaan sen rajat tulevat vastaan.
meri on syvä,
laaja, tasainen aavikko
kooltaan suurempi, ääneltään
tummempi ja kainompi
Ääretön koko käy yli ymmärryksen. Vähänkään suuremmaksi kasvaessaan sen rajat tulevat vastaan.
niin pitkä katse, että se poistaa ympäriltä kaiken,
pupilliesi mustuus läikkyy ylitse
torstai 10. tammikuuta 2019
Ensikosketus Ezra Poundin runoihin oli 17-vuotiaalle Kari Aronpurolle käänteentekevä tapahtuma eli "toinen syntymä". Prosessi, joka käynnistyi yli kuusikymmentä vuotta sitten, sai päätöksensä tammikuussa 2019, kun Pisan cantojen suomennos ilmestyi. Elementit nousevat esiin heti ensimmäisessä runossa:
Ezra Pound: Pisan cantot. Suom. Kari Aronpuro. ntamo 2019.
Tuuli on osa tapahtumistaSuomentaja selittää: "Pound käyttää taolaisuuden peruskäsitteestä dào, tie tai polku, jossa kaikki elämä sekoittuu ja virtaa luonnon vuohon, sanaa process, joka on tässä käännetty tapahtumiseksi.
Sade on osa tapahtumista
Ezra Pound: Pisan cantot. Suom. Kari Aronpuro. ntamo 2019.
keskiviikko 9. tammikuuta 2019
Meri, joka ei siis "mahdu tilaansa", on aiheena suuri ja kooltaan vain taivasta pienempi, mutta joutuu silti runossa esittämään jotain (jollei muuta niin itseään). Runoilijan muotoilemana sen pulma kuuluu: vesi heijastaa, ei näe itseään, mutta valtamerenä se vuotaa koko ajan reunojensa yli kaikenlaista sisältöä ja merkitystä. Katso vaikka:
Runoilija on pulassa, katsoipa hän aihettaan sisältäpäin tai ulkoa. Merikään ei osaa vain olla, vaan edustaa ja merkitsee heti jotain tullessaan tarkkailun kohteeksi. Onneksi sillä on tekijään nähden terapeuttinen vaikutus: Kun maalla on murheita, meri huuhtoo.
Rantaan pudonneet lehdet esittävät lehtiä,
rantaan ajautunut hiekka esittää hiekkaa.
Hiekka ei pääse veteen,
hiekka heijastuu veteen,
vesi heijastuu hiekkaan.
Runoilija on pulassa, katsoipa hän aihettaan sisältäpäin tai ulkoa. Merikään ei osaa vain olla, vaan edustaa ja merkitsee heti jotain tullessaan tarkkailun kohteeksi. Onneksi sillä on tekijään nähden terapeuttinen vaikutus: Kun maalla on murheita, meri huuhtoo.
perjantai 4. tammikuuta 2019
Myrskyävän meren suunnaton voima. Kantin mukaan valtameren koko ylittää ihmisen kuvittelukyvyn. Ihminen ei tavoita ilmiön muotoa, ja kadottaa kokemuksen kokonaisuuden hallitsimisesta. Tunne että meri ei mahdu tilaansa, kirjoittaa Salmenniemi. Tuntuu, että runous nousi maalle merta katsellessa.
Kun näet avoimen, rauhattoman meren,
pääset lähemmäs,
mutta koskaan et ole niin vapaa
kuin maatessasi lattialla silmät kiinni
kuvitellessasi sitä kaikkea.
torstai 3. tammikuuta 2019
Järisyttävin aloitus: Meri, mutta sisältäpäin. Muoto vai sisältö kolmella sanalla. Mielikuvitus jatkaa. Meri aiheena on elementin kokoinen. Mitä siitä voi sanoa? Mitä siitä voi todisteeksi ilmaista? Sisältä käsin? Se ei ole haaste eikä lupaus jostakin, joka sitten seuraa, vaan itsessään mieletön kuva mielettömästä pyrkimyksestä. Runouden metafora.
Harry Salmenniemi: Yö ja lasi. Siltala 2018.
Harry Salmenniemi: Yö ja lasi. Siltala 2018.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)