Katkelma prologista Taneli Viljasen teoksessa Vyöhyke (2017):

Miten suloista. Voimmeko olla paikallamme tässä maailmassa. Voimmeko me herätä. Avaan oven. Lävistät ruumiini ja sisältöni leviää taivaalle. Tämä meri on sinun ruumiisi. Minä hukun. En voi herätä ilman sinun huuliasi, ilman sinun päätäsi. Kaikkea mitä voidaan koskettaa, kaikkea mihin voi hukkua. Mikä halun liike avaa tämän aukon. Hohtavia silmiä sataa, ne putoavat hohtavaan mereen, limakalvot kohtaavat, tämä on välähdys, silmänräpäys, kaikki sekoittuu. Eikö se ole samantekevää. Tytöt huutavat. Laukauksen ääniä, huutoja, herään. Tämä on pimeyttä. Paperia, ihoa, kerrostumia, minun ihoni hankautuu pois. Ovi sulkeutuu ja avautuu. Haluan. Äänten kaoottista liikettä. Meri on sinussa, ovi avautuu, mitä me voimme olla. Joku minä ja joku sinä.

Alkuteoksessa prologin teksti on kirjoitettu kokonaan suuraakkosin. Sama toistuu muualla. Se voi olla ironinen ratkaisu tai vain halu korostaa asioiden yhtäläistä tärkeyttä. Kaikki on tasa-arvoista ja vaatii yhtäläisen huomion. Kaikki riippuu mittakaavasta. Sinä ja minä yhtyvät keskenään, mutta myös elementteihin ja maailmaan. Paperi ja iho edustavat maailmojen kerrostumia. Tämä meri on sinun ruumiisi.