Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Ajatuksissani kiskaisin jotain maasta,
sieltä tuli kokonainen lintu juurineen,
niin köyhä, ettei sillä ollut edes taskuja. 
Joskus runo on ajatuksissaankin ollessaan niin konkreettinen, että se muodostuu suunnattomaksi tilaksi. Niin kuin nyt tuossa edellä, tässä: Nukun kuin kivi oman sydämeni pohjassa, ja seuraavassakin katkelmassa Sanna Karlstömin kokoelmassa Alepala (2019): 
Sinä joka olet läsnä kuin nauris
sinä joka kahiset kuin persilja ja sinä
joka avaudut kuin purkillinen punajuuria.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Katselin äänigalleriassa teosta, jossa ruukkukasvit "tekivät" musiikkia. Taiteilija Lauri Linna oli kiinnittänyt kasvien lehtivarsiin ”nappeja” tai ”antureita”, joita koskettamalla kasvit ”soittivat” tietokoneen muistiin tallennettuja elektronisia ”ääniä” tai lyhyitä ”äänimaisemia”. Miten tämänkin selittäisi. Taiteilijan mukaan kasvit oppivat, ymmärtävät ja haluavat. Kasveja tarkkailemalla saattaa näet päätellä, että ne tosiaan hipaisevat antureita lehtiensä kärjellä tietoisesti nauttiakseen äänistä tai ”musiikista”. Jos tallenne pysyy liian pitkään samana, kasvit kyllästyvät ja soittavat ääniä harvemmin. Kun vanha tiedosto korvataan uudella, ne ryhtyvät kuuntelemaan sitä uudella innolla. Samaan teokseen oli liitetty pienimuotoinen soliseva vesiputous, koska sanotaan, että kasvit kuulevat veden äänen ja reagoivat siihen. Näin minä ymmärsin.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Viikonloppuna Jyväskylässä saatiin taas huomata, kuinka merkitsevää runoudelle on läsnäolo. Se voi olla tekijän, kuulijan, lukijan, runon tai kaikkien niiden yhtäaikaista läsnäoloa. Ääni kantaa. Kuultiin esimerkiksi Reetta Pekkasen hillitty, intensiivinen luenta uutuuskokoelmasta Kärhi. Kärhen avulla kasvi kiipeilee ja tarttuu. Runoilijan luennassa oli samaa hidasta määrätietoisuutta. Runot kiertyvät näennäisesti haparoiden mutta vääjäämättä auki oman perimänsä tai kuljettamansa tiedon varassa. Kasviaiheitten lisäksi teoksessa on puhetta kivikunnasta. Ne kiinnostavat tätä aikaa ja tämän ajan ihmistä. Enimmäkseen on esillä ametisti, joka on kiteytymänä sellaisenaan "valmis", eikä sitä tarvitse timantin tapaan hioa. Kreikkalaisten mukaan ametisti on sananmukaisesti "vastamyrkky" ja suojaa kantajaansa päihtymykseltä. Siis vähän niin kuin runo, joka sekin humalluttaa ja saa systeemin sekaisin, mutta myös selkiyttää tajuntaa ja kirkastaa ajatuksia. Hallittu kokonaisuus päättyy moneen: Ainoa tapa hankkiutua kivistä eroon on viedä ne takaisin ulos.
Reetta Pekkanen: Kärhi. Poesia 2019.