Pauli Tapio kirjoittaa Nuoressa Voimassa ( 5-6/18) otsikolla "Huomioita rytmin sumeudesta ja ihanuudesta". Mitä rytmi on – muotoa, sisältöä vai vähän kumpaakin – Tapio kysyy, ja kuinka ollakaan hänen vastauksessaan esiintyvät tutut elementit: "Yksi mahdollinen (eri lähteistä koottu, osin improvisoitu) rytmin mytofilosofia on tällainen: kielen perusta on runous ja rytmi on runouden perusta. Rytmin juuret ovat luonnossa ja ihmisen ruumiissa: auringonkierto ja veden aallot, kävely ja hengitys ovat esirytmejä, joiden varaan perustuu kykymme kokea maailma ja itsemme yhtenäisinä, ajallisina jatkumoina. Esteettisen rytmin juuret ovat primitiivisten ihmisapinayhteisöjen pyrkimyksessä hallita ruumista ja luonnonilmiöitä matkimalla ja vahvistamalla näitä esirytmejä. Metsästysonnea voi edistää tanssimalla kuin saalistettava eläin. Maa antaa satoa, jos liikumme sen pinnalla kuin sade. Kykenemme hallitsemaan omia ja toistemme mieliä, jos vahvistamme hengitystä supistamalla kurkunpäätämme jonkin yhteisen tahdin mukaisesti. Näin tuotamme ääntä, ja kun vuosikymmentuhansien saatossa opimme säätelemään äänen korkeutta ja väriä sekä hallitsemaan sen virtausta konsonantein, syntyy kieli. Kielen alkuperä on siis itsen ilmeisemisessa ja toisen lumoamisessa, invokaatiossa: runoudessa."