maanantai 4. helmikuuta 2019

Tapio varoo mystifioimasta rytmiä; silti hänellä on houkutus ”sanoa jotain hullua runoudesta”. Tapio suosii käsitystä, jonka mukaan rytmin etymologia johtaa kreikan virtaamista tarkoittavaan sanaan. Seuraa ”kaunis metafora”: rytmi on virtaamista, mitta mittaamista. Tähän johtopäätöksen häntä auttavat kielitieteilijä ja semiootikko Émile Benveniste ja filosofi ja runoilija Henri Meschonnici. Tulos on vaikuttava:
Meschonnicin-Benevenisten diskurssipainotteisessa teoriassa keskeistä ei ole pelkästään sanotun merkityssisältö vaan aivan kaikki, mitä kielessä tapahtuu silloin, kun sitä käytetään viestimiseen. Pelikenttä alkaa näyttää toisenlaiselta: kiinnostavaa ei ole pallon liike (ikään kukin pallo liikkuisi itsenäisesti ja pelaajat vain seuraisivat sitä), vaan kaikkien pelaajien asennot ja liikkeet, heidän suhteensa palloon, pelikenttään ja toisiinsa, sekä hurraava yleisö eräänlaisena pelin historiaan juurrutettuna arvonantajana. Näin saadaan kuva monipuolisista elementeistä rakentuneesta diskurssista, joka ei ole vailla sisäisiä ristiriitoja, mutta on tarkastelukulmasta riippuen enemmän tai vähemmän koherentti. Rytmi — atomistiseen alkuperäänsä palautettuna — on näitä osia summaava yleiskäsite. Se määräytyy kaiken sen kautta, mitä kentällä tapahtuu, eikä mikään ole siitä erillinen. Se on kaikkien merkitsijöiden merkitsijä sekä paljon muutakin, sillä se näyttää, ettei kielenkäyttö, diskurssi, koostu pelkästään rationaalisesti suoritetusta merkitsijöiden valitsemisesta ja järjestelemisestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti