Manet’n ratkaisun selittämiseen on käytetty niin sanottua ”sisäisen katsojan” käsitettä. Se tarkoittaa maalaustaiteeseen viimeistään 1800-luvulla ilmaantunutta tapaa, jolla taiteilija liittää katsojan ikään kuin näkymättömäksi osaksi maalausta. Teoksen tulkinta toisin sanoen edellyttää katsojan ”läsnäoloa”. Katsoja on näkymätön ja samalla keskellä maalauksen tapahtumia.