lauantai 30. marraskuuta 2019

Mikä kuuluu mihinkin on usein epäselvää. Juuri tähän sopii merkintä numero 54 Maggie Nelsonin teoksesta Sinelmiä (suom. Kaijamari Sivill, 2019):
Kauan ennen tietoa aalloista tai hiukkasista jotkut (Pythagoras, Eukleides, Hipparkhos) ajattelivat, että silmät erittävät jonkinlaista ainetta, joka valaisee tai ”tuntee” sen, mitä näemme. (Aristoteles huomautti, että hypoteesissa on heikkoutensa yöaikaan, kun esineet muuttuvat näkymättömiksi silmien väitetystä voimasta huolimatta.) Toiset, kuten Epikuros, esittivät päinvastaista: että esineet itse lähettävät jonkinlaisia säteitä, jotka tavoittavat silmän, ihan niin kuin ne katselisivat meitä (jotkut varmasti katsovatkin). Platon teki kompromissin ja oletti, että silmien ja niiden näkemän esineen välissä palaa "visuaalinen tuli”. Ajatus kuulostaa edelleen kelvolliselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti