sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Mirin hakusanoissa huomiota kiinnittää sana ”aavikkovernissa”. Kuten käy ilmi, Pegtymel-joen laakson aavikkoverinssaan raaputetuissa kalliopiirroksissa ”tapaamme kymmenisen sentin korkuisia hahmoja”, olioita, jotka ovat ”selkeästi olleet kaltaistensa joukossa oivallisia, piripintaan pimeäähohtavaa viisautta”. Oliot ”ovat” viisautta? Ehkä niinkin. Tärkeämpää seuraa:
Toisin kuin epäillään, kuvat eivät esitä shamaaneja, eläinihmisiä tai pyrkimyksiä mihin hyvänsä tajunnanlaajennuksiin. Nämä olennot ovat esiäitejämme ja -isiämme, joiden trepinaatio on onnistunut poikkeuksellisen täydelleen. Pegtymelin kuvakentältä saatujen vihjeiden perusteella olemme punoneet suuria suuria kolmesta kahdeksaan metrisiä hahmoja. Pajut punotaan (menetelmä: kaaospunonta) lähes tuoreeltaan ja niiden leikatut pinnat kaivetaan maahan. Näin saadaan kolmena vuodenaikana versovat patsaita, jotka muodostavat elävän kolmiulotteisen ikono-staasin. Erityisesti pajulinnut, kerttuset ja jyrsijät tulevat pesimään patsaiden sisään. Linnunpesät kerätään ja valmistetaan ruoaksi, ja kehitelmissä on tapoja niiden säilymiseksi yli talven. Patsaita käytetään rankojen prototyyppeinä.
Versovat patsaita. Pesimään patsaiden sisään. Valmistetaan ruoaksi. Kaaospunonta. Kokonaisvaltaisen poetiikan kuvausta, sanon ma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti