Arkisten havaintojen keskelle ilmaantuu toisinaan yhtä aikaa laajempia ja syvempiä näkyjä, esimerkkinä nämä kaksi peräkkäistä:

Opettelet puhetta täynnä kiviä jotta joskus oppisit puhumaan ilman. Yhden kerrallaan tiputat ne eteesi niin kuin koira joka tunnollisesti on noutanut ja nyt jää odottamaan toisen ääntä, omaa luutansa.

Luulit tajunneesi jotain mutta seisotkin sen tiellä, ja lopulta se työntää sinut sivuun. Niin kuin ahtaassa käytävässä. Mutta se ei mahdu ohitse, jatkaa vain työntämistä.